Lahdessa hitsauslaitteita kehittävä ja valmistava Kemppi on tehnyt pitkään uraauurtavaa yhteistyötä Salpauksen kanssa. Kempin henkilöstöohjaaja Jukka Mandelin on kehittänyt oppilaitosyhteistyötä 2000-luvun alusta alkaen ja nyt viestikapula on siirtymässä henkilöstöpäällikkö Henri…jatka lukemista
Salpaus sai runsaasti vastauksia työpaikkakyselyyn – vastausten avulla kehitämme toimintaa vastaamaan entistä paremmin työelämän tarpeita
Salpaus kerää aktiivisesti työelämäpalautetta, jonka avulla kehitämme jatkuvasti yhteistyötä työpaikkojen kanssa entistä paremmaksi. Palautekyselyitä on kaksi: työpaikkakysely, joka toteutetaan kahdesti vuodessa sekä työpaikkaohjaajakysely, jonka opiskelijan työpaikkaohjaaja saa jokaisen työpaikkajakson jälkeen….jatka lukemista
Työpaikkakysely lähetetään työpaikkojen yhteyshenkilöille tammikuussa
Kaksi kertaa vuodessa toteutettava työpaikkakysely toteutetaan jälleen tammikuussa 2022. Työpaikan oppilaitosyhteistyöstä vastaavat henkilöt saavat sähköpostiinsa linkin kyselyyn 11.1.2022. Sähköposti lähetetään työpaikoille, joissa on ollut opiskelijoita esimerkiksi koulutussopimuksella edeltävän kuukauden aikana….jatka lukemista
Työelämäpalautteen perusteella on kehitetty yhteistyötä työpaikkojen kanssa
Salpauksen ja työpaikkojen välisen yhteistyön toimivuutta seurataan säännöllisesti työelämäpalautteen avulla. Työelämältä saatava palaute on tärkeää, koska sen avulla kehitetään Salpauksen toimintaa vastaamaan yhä paremmin työpaikkojen tarvetta. Työelämäpalautetta on kysytty Salpauksen…jatka lukemista
Wipak vahvistaa henkilöstönsä osaamista ja varmistaa työntekijöiden saatavuutta yhteistyössä Salpauksen kanssa
Lahden Nastolassa pakkausmateriaaleja elintarvike- ja sairaalatarviketeollisuudelle valmistava Wipak Oy ja Koulutuskeskus Salpaus ovat syventäneet yhteistyötään solmimalla kumppanuussopimuksen. Kumppanuuden tärkeimmät aiheet ovat henkilöstön osaamisen kehittäminen ja tulevien työntekijöiden saatavuuden varmistaminen. –…jatka lukemista
Kumppanuus Salpauksen kanssa tuo Haltonille osaavia työntekijöitä
Halton Marine Oy:llä on ollut säännöllisesti Salpauksen opiskelijoita työharjoitteluissa merialusten vaativien sisäilmaratkaisujen tuotannossa. Pitkään jatkunut yhteistyö syventyi tänä vuonna kumppanuudeksi. – Kumppanuus on luonteva jatkumo molemminpuoliseen sitoutumiseen, kertoo henkilöstöpäällikkö Minna…jatka lukemista
Rauten ja Salpauksen yhteistyö helpottaa osaajien rekrytointia
Raute on teknologiateollisuuden yritys, joka tuottaa koneita metsä- ja puuteollisuudelle. Osaavista tekijöistä on globaalisti pula ja se on näkynyt myös Suomessa useamman vuoden. Systemaattinen yhteistyö Salpauksen kanssa käynnistyi muutama vuosi…jatka lukemista
Kohtaaosaaja.fi auttaa yrityksiä rekrytoinnissa ja oppilaitosyhteistyössä
Osaajapula on kasvava haaste monissa yrityksissä, eikä resursseja vaativat rekrytointiprosessitkaan aina tuota haluttua tulosta. Ratkaisuna osaavien ammattilaisten ja asiantuntijoiden rekrytointiin voi olla tulevien osaajien kohtaaminen ajoissa. Parhaat osaajat rekrytoidaan usein…jatka lukemista
Opiskelijat ja työnantajat kohtasivat hius- ja kauneudenhoitoalan verkostoitumistapahtumassa
Hius- ja kauneudenhoitoalan työelämä tarvitsee uusia osaajia tulevaisuuden tarpeisiin ja toisinaan työvoiman saamisessa on haasteita. Opiskelijat puolestaan tarvitsevat harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja opintojensa aikana sekä töitä opintojensa jälkeen, mutta paikan hakeminen…jatka lukemista
Salpauksen opiskelijat ovat suuri voimavara jokavuotisille Salpausselän kisoille
Lahdessa vuosittain järjestettävät Salpausselän kisat kokosivat 25.-27.2.2022 jälleen Salpausselälle yhteen noin 300 urheilijaa jopa 27 maasta. Viime vuonna kisoihin ei voitu ottaa yleisöä koronapandemian vuoksi, mutta tänä vuonna yleisökin pääsi nauttimaan kisatunnelmasta….jatka lukemista