
Kilpailutoiminnan kautta tehdään tunnetuksi ammatillisen osaamisen merkitystä ja edistetään ammatillisten oppilaitosten, yritysten ja eri organisaatioiden välistä yhteistyötä. Lisäksi pyritään parantamaan ammatillisten tutkintojen läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta.
EuroSkills korostaa tiimilajeja ja uusia ammatteja
EuroSkills on joka toinen vuosi järjestettävä ammattitaidon Euroopanmestaruuskilpailu. Kilpailussa ammattiin opiskelevat 18-25-vuotiaat nuoret mittelevät oman alansa paremmuudesta yli 50 lajissa. EuroSkills on uudenlainen, tiimilajeja ja uusia ammatteja korostava kokonaisuus. Kilpailijoiden laaja ikähaitari mahdollistaa niin nuorten lupausten kuin vanhojen taitajien osanoton.
Suomesta EuroSkills-kilpailuissa ovat mukana valmennuksessa parhaiten menestyneet nuoret. Valmennukseen valikoidutaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien osoittaman kiinnostuksen perusteella siten, että mukaan pääsevät kaikki kiinnostuneet ja lopullisen valinnan kilpailijan nimeämisestä tekee Skills Finland ry.
Kisojen avulla halutaan edistää eurooppalaista huippuosaamista, Euroopan kilpailukykyä ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen kansainvälistymistä.
Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään 5.–9.9.2023 Gdanskissa, Puolassa.
WorldSkillsissä kisaavat maailman nuoret huippuosaajat
WorldSkills Competition (WSC) on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokisa. Kilpailussa ratkotaan ammattitaidon maailmanmestaruudet eri lajeissa. Kilpailuun saavat osallistua kilpailuvuonna alle 23-vuotiaat nuoret huipputaitajat.
Kilpailujen järjestämisoikeudet myöntää kansainvälinen järjestö World-Skills Organisation, jossa on tällä hetkellä yli 50 jäsenmaata. Suomi liittyi mukaan vuonna 1987. WSC-kilpailulajeja on nykyisin yli 40. Lisäksi tapahtuman yhteydessä kilpaillaan 4–6 näytöslajissa.
Ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills järjestetään 10.–15.9.2024 Lyonissa, Ranskassa.
Valmennuksen ja karsintojen kautta WSC-joukkueeseen
Skills Finland ry organisoi Suomessa nuorten ammattitaitovalmennusta ja lähettää joukkueen edustamaan Suomea WSC-kisoihin. Mukaan joukkueeseen pääsevät valmennuksessa parhaiten menestyneet nuoret.
Kolmivaiheiseen ammattitaitovalmennukseen valikoidutaan muun muassa Taitaja-kilpailujen tai suoraan oppilaitosten ja yritysten kautta. Skills-valmennusyksiköissä ja Skills-valmennusyrityksissä tapahtuneen perusvalmennusvaiheen jälkeen valitaan 3-4 lahjakkainta ja kilpailukykyisintä nuorta huippuvalmennukseen.
Huippuvalmennuksen aikana tai valmennusjakson lopussa karsitaan erillisellä karsintakilpailulla kunkin lajin paras valmennettava maajoukkuevalmennukseen ja sitä kautta ammattitaitomaajoukkueeseen.
Kilpailujen ja niihin valmistautumisen avulla edistetään toisen asteen ammatillisen koulutuksen kansainvälistymistä. Tätä tukee myös kilpailujen ympärille muodostunut laaja kansainvälisten toimijoiden ja asiantuntijoiden verkosto keskustelufoorumeineen.