Ohjauspiste Suunta on Koulutuskeskus Salpauksen palvelupiste, josta saa hakemiseen liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Suunnan asiakkaina voivat olla hakijat, huoltajat tai ammatilliseen koulutukseen hakeutuvien ohjaajat, peruskoulun tai lukion opot sekä muut ohjaavat tahot….jatka lukemista
Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen on alkanut
Tänä keväänä peruskoulunsa päättävien yhteishaku alkoi tänään 21.2.2023. Yhteishaku on tarkoitettu peruskoulun tai valmentavan koulutuksen päättäville nuorille sekä niille, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä ammatillista koulutusta. Lukion päättävät hakevat opiskelemaan…jatka lukemista
Rehtorin tervehdys peruskoulun päättävien koteihin – Salpaus on opiskelijoiden ja työelämän kohtaamispaikka
Hyvä huoltaja! Tänä keväänä peruskoulunsa päättävien yhteishaku on käynnissä 21.2.–21.3.2023. Monessa kodissa käy varmasti parhaillaan kova kuhina, kun nuoret tutustuvat vielä koulutusvaihtoehtoihin. Toisella peruskoulun jälkeiset suunnitelmat ovat jo selkeät, kun…jatka lukemista
Päijät-Hämeen Taitaja9-paikalliskilpailut kisailtiin Salpauksessa Teknologiatiistain yhteydessä
Yläkoululaiset testasivat taitojaan Päijät-Hämeen alueen Taitaja9-paikalliskilpailussa tiistaina 22.11.2022. Koulutuskeskus Salpauksen järjestämän paikalliskilpailun viisi joukkuetta jatkaa Taitaja9-aluekilpailuun helmikuussa 2023 Päijät-Hämeen edustajina. Tänä vuonna paikalliskilpailut järjestettiin valtakunnallisen Teknologiatiistain yhteydessä Salpauksen Vipusenkadun kampuksella….jatka lukemista
Hae Ohjauspiste Suunnasta vauhtia opiskelusuunnitelmiisi!
Kiinnostaisiko opiskelu ammatillisessa koulutuksessa, mutta et oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Haluaisit ehkä keskustella suunnitelmistasi ja saada lisää tietoa eri vaihtoehdoista? Ohjauspiste Suunta on Koulutuskeskus Salpauksen palvelupiste, josta saa opiskelupaikan…jatka lukemista
Energiansäästöviikko aloittaa Suomessa energiansäästötalkoot – myös Salpaus mukana
Kuluvalla viikolla (10.–16.10.) on vietetty valtakunnallista energiansäästöviikkoa, jossa myös Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä on ollut mukana. Teemaviikko aloittaa Suomessa koko lämmityskauden läpi kestävän energiansäästötalkoot osana laajaa eurooppalaista energiakriisiä ja ilmastonmuutoksen vastaista…jatka lukemista
Jyrki Rahikainen on Päijät-Hämeen vuoden 2022 ammatillinen opettaja
OAJ Päijät-Häme valitsee vuosittain jäsenyhdistystensä ehdotusten perusteella vuoden ammatillisen opettajan. Valinta julkistettiin tänä vuonna maailman opettajien päivänä (5.10.). Vuoden ammatillinen opettaja valitaan päijäthämäläisten ammatillisten oppilaitosten opettajien keskuudesta. Ammatillisia oppilaitoksia ovat…jatka lukemista
Seija Katajisto vuoden 2022 ammattikoulutuksen johtajaksi
Koulutuskeskus Salpauksen vararehtori Seija Katajisto on palkittu ansiokkaasta työstään. Vuoden ammattikoulutuksen johtaja valitaan vuosittain Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry:n toimesta. Valinta julkaistaan perinteisesti heidän järjestämässään syysseminaarissa, joka järjestettiin tänä vuonna…jatka lukemista
Valtakunnallinen oppisopimusviikko 4. – 10.10.2021 – katso animaatio ja opas
Valtakunnallista oppisopimusviikkoa vietetään jo viidettä kertaa. Tänä vuonna oppisopimusviikko järjestetään 4.-10.10.2021. Oppisopimusviikon tarkoituksena on, että mahdollisimman moni kuulisi oppisopimusopiskelun sekä työelämässä oppimisen lukuisista mahdollisuuksista. Oppisopimusviikon tarkoitus on myös rohkaista kaikkia…jatka lukemista
Kiitos Salpauksen 25-vuotisjuhliin osallistuneille – katso verkkojuhlien tallenne!
Koulutuskeskus Salpauksen 25-vuotisjuhlia vietettiin yhdessä ison joukon kanssa verkkojuhlassa 28.9. ja pienessä kutsuvierastilaisuudessa 23.9. paikan päällä Ravintola Signessä. Terveysturvallisuussyistä kutsuvieraita oli pieni joukko. Lämmin kiitos kaikille onnitteluista, muistamisista ja muistoista,…jatka lukemista