Kun Active-isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Olli Westman otti tyttärensä Vilma Westmanin oppisopimuksella toimistoonsa, hän ei ollut ensimmäistä kertaa vastaavassa tilanteessa. Myös hänen nuorimmainen lapsensa oli aiemmin opiskellut isännöitsijän ammattitutkinnon perheyrityksessä työskennellen….jatka lukemista
Oppisopimusviikolla palkitut vuonna 2022
Valtakunnallista oppisopimusviikkoa vietettiin 3. – 7.10.2022 ja viikon aikana Salpaus jatkoi perinteitä ja huomioi oppisopimusopiskelijan ja työpaikkaohjaajia. Oppisopimuskoulutus on hyvä vaihtoehto henkilölle, joka haluat opiskella ammattiin tai saada lisäosaamista työtä…jatka lukemista
Viking Maltin ja Salpauksen yhteistyö henkilöstön kouluttamiseksi uuteen mallastamoon käynnistyi innostuneesti
Viking Maltin henkilöstö sai ensi makua Salpauksen kanssa yhdessä suunnitellusta koulutuskokonaisuudesta, kun oppisopimuksella toteutettava koulutus käynnistyi Viking Maltin tiloissa Lahdessa. Koulutuksen sisältö ja rakenne räätälöitiin tukemaan Viking Maltin henkilöstöä uuteen…jatka lukemista
Kasvava Accountor kouluttaa yhteistyössä Salpauksen kanssa uusia osaajia taloushallinnon tehtäviin a+Trainee-ohjelmassa
Talous- ja palkkahallinnon palveluja tuottava Accountor työllistää Lahdessa sijaitsevassa palvelukeskuksessaan jo 100 henkeä. Kasvava yritys rekrytoi jatkuvasti uusia ammattilaisia. Rekrytointia helpottamaan Salpaus toteuttaa yhteystyössä Accountorin a+Trainee-ohjelman. Talous- ja palkkahallinnon kehittyessä…jatka lukemista
Kattotutka Oy tekee katon pään päälle säällä kun säällä – rakennuspeltiseppämestarin taidonnäyte Padasjoella
Kattotutka Oy on toiminut pian 30 vuotta, joten yrityksellä löytyy monipuolista asiantuntemusta mm. kattojen tarkastukseen, korjaukseen, pinnoitukseen, puhdistukseen sekä erilaisiin turva- ja sadevesijärjestelmiin. Kattotutkan henkilöstöjohtaja Heikki Kumpulainen sekä aluepäällikkö Pekka…jatka lukemista
K-Supermarket Orimattilan kauppias Tiia Luostarinen: Oppisopimus on kätevä tapa rekrytoida
Kauppias Tiia Luostarinen pyörittää miehensä kanssa kahta kauppaa Orimattilassa, K-Supermarket Orimattilaa ja K-Market Kärrytietä. Kauppiaspariskunta on rekrytoinut useita työntekijöitä oppisopimuksen kautta. Tälläkin hetkellä kaksi työntekijää opiskelee oppisopimuksella merkonomiksi. Luostariset työllistävät…jatka lukemista
Erityisruokavalioiden uudet suunnat innostivat päivittämään osaamista Hollolan kunnassa
Erityisruokavaliot ovat arkipäivää erilaisissa ruokailutilanteissa, joten niihin liittyvä osaaminen on tärkeää pitää ajan tasalla. Hollolan kunta järjesti koulutuksen erityisruokavalioista työntekijöilleen yhteistyössä Salpauksen kanssa. Koulutus toi uusinta osaamista kuntaan, jossa turvallisuutta,…jatka lukemista