Salpaus on vahvasti ja monipuolisesti mukana toteuttamassa Lahden ympäristöpääkaupunki-teemavuotta ja sen tapahtumia.
– Lahti on edelläkävijä ympäristöasioissa. Ympäristöpääkaupunkivuosi mahdollistaa ympäristöinnovaatioita ja uudenlaista yhteistyötä Päijät-Hämeen alueella. Monialaisena ammatillisena oppilaitoksena ja vahvana alueellisena toimijana Salpaukselle on luontevaa osallistua yhdessä ympäristöpääkaupungin ja eri kumppaneiden kanssa teemavuoden toteuttamiseen. On ilo olla mukana, sanoo rehtori Päivi Saarelainen.
Salpauksen opiskelijat eri aloilta ovat olleet monipuolisesti suunnittelemassa ja valmistelemassa ympäristöpääkaupunkivuoden avajaisiin liittyviä asioita.
– Koronatilanteen vuoksi osa näistä siirtyy toteutettavaksi vasta myöhemmässä vaiheessa. Onneksi meillä on vielä koko hieno teemavuosi edessä, Saarelainen täydentää.
Kestäviä hankkeita ja tapahtumia koko vuoden ajan – koko kaupungin Kyläjuhlissa nautitaan kestävää ruokaa, Haavi-Heikki-innovaatio poistaa hulevesistä mikromuovia
Kestävä ruoka on olennainen osa ravintola- ja catering-alan opetusta ja Salpauksen opiskelija- ja henkilöstöravintoloiden toimintaa. Tulevana syksynä Salpauksen opiskelijoiden ja henkilöstön Kyläjuhlat laajenevat koko kaupungin tapahtumaksi, jolloin kaupunkilaiset pääsevät muun muassa nauttimaan alueen ravintoloiden ideoimia ympäristöpääkaupunkiannoksia ja tutustumaan lähiruokaan ja villiyrtteihin.
– Olemme huomioineet kestävän ruoan jo pitkään muun muassa käyttämällä lähiruoka- ja luomuraaka-aineita sekä kehittämällä ilmastoystävällisiä aterioita. Syksyllä järjestämme Kyläjuhlien ympärille oman tapahtuman lapsille ja illalla yleisötilaisuutena päijäthämäläisen ruokajuhlan, johon ovat tervetulleita kaikki lahtelaiset, kertoo opetusalapäällikkö Marko Viljamaa.
Salpauksessa kehitetään myös kestävää matkailua. Kestävään matkailuun keskittyvä matkailupalvelujen ammattitutkinto käynnistyy alkuvuoden aikana.
– Uudessa koulutuksessa voi vahvistaa osaamistaan lähiluonnon ja villiyrttien tuotteistamiseen kestävällä ja elämyksellisellä tavalla sekä hankkia Hortapuisto-oppaan pätevyyden. Lisäksi viime vuonna koulutimme paikallisoppaita lähimatkailupalveluihin ympäristöpääkaupunkivuotta ajatellen, Viljamaa jatkaa.
Salpaus on saanut ympäristöpääkaupungilta rahoitusta Haavi-Heikki-hankkeeseen, jossa suunnitellaan, rakennetaan ja testataan laite, joka suodattaa mikromuovit pois vesistöistä. Laitteisto käyttää toimiakseen uusiutuvaa energiaa auringosta ja tuulesta. Hankkeessa yhdistyvät monien eri alojen osaajien ja ammattiin opiskelevien tiedot ja taidot.
Salpauksessa on alkanut tänä vuonna ensimmäinen Green Innovators –koulutus, jossa työelämässä toimivat asiantuntijat ja yrittäjät saavat tukea kestävien innovaatioiden ja toimintamallien kehittämiseen. Koulutukseen osallistujat suorittavat samalla tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon.
Huhtikuussa järjestetään Salpauksessa GreenLahti – Mestareiden kaupunki -tapahtuma yhteistyössä Valtakunnallisen Mestarikiltaneuvoston ja Lahden Mestarikillan kanssa. Tapahtuman yhteyteen suunnitellaan opettajien ja opiskelijoiden kohtaamista sekä esittelyä erikoisammattitutkinnoista.
Ympäristöasiat kuuluvat ammatilliseen koulutukseen
Kestävän kehityksen edistäminen kuuluu kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin. Eri alojen tulevat ammattilaiset osaavat huomioida kestävän kehityksen työtehtävissään ja vievät ympäristöosaamista työpaikoilleen.
– Kaikkien ammattien opetuksessa korostetaan kestävää toimintatapaa. Esimerkiksi ravintola-alan koulutuksessa ruokahävikin vähentäminen ja raaka-aineiden valinta kestävällä tavalla ovat olennainen osa opintoja. Kuljettajakoulutuksessa opitaan taloudellinen ajotapa. Tekstiili- ja muotialan opiskelijat taas tekevät opintojensa aikana kierrätyksen ja uusiokäytön teemoihin liittyviä opintoja ja projekteja, kuvailee vararehtori Seija Katajisto.
– Rakennusalalla puolestaan on monia ympäristöön liittyviä trendejä, jotka opiskelijamme oppivat myös käytännössä. Salpauksen koulutustyömailla rakennetaan taloja oikeille ihmisille ja perheille, ja olemme sitä kautta osaltamme mukana luomassa kestävää asumisen ja rakentamisen kulttuuria, Katajisto jatkaa.
Luonto- ja ympäristöalan koulutus Salpauksen Asikkalan kampuksella on kokonaisuudessaan kestävän ympäristön tutkimista, ymmärtämistä, monipuolista hyödyntämistä sekä tulevaisuuden turvaamista.
Lue lisää
KYSY LISÄÄ
Kategoriassa: Uutinen
Jaa tämä artikkeli: