Nykyisin oppisopimuksen voi solmia vaikka vain kuukaudeksi. Heinolan kampuksella kokiksi opiskeleva Alina Hämäläinen suoritti kesällä kolmen kuukauden ajan opintoja oppisopimuksella.
– Sain Osuuskauppa Hämeenmaan Heinolan ABC:lta kesätöitä. Kysyin opettajalta, onnistuisiko opintojen edistäminen samalla. Hän ehdotti oppisopimusta, Hämäläinen sanoo.
– Oppisopimus sai alkunsa Alinan aloitteesta. Kuulin häneltä lyhytaikaisesta oppisopimuksesta ja sumplittiin se. Innostuin heti siitä, että nykyisin voi tehdä lyhyempiä oppisopimuksia ja nyt meillä on kesän ajan kaksi oppisopimusopiskelijaa, Heinolan ABC:n liikennemyymäläpäällikkö Juha Nurminen kertoo.
Hämäläinen suorittaa kesän aikana majoitus- ja ravitsemuspalveluissa toimimiseen ja lounasruokien valmistamiseen liittyvät tutkinnonosat. Hänen veljensä opiskeli oppisopimuksella, joten hän jo tiesi oppisopimuksella opiskelusta jo jotain etukäteen.
Lyhytaikainen oppisopimus tuo mahdollisuuksia
– Kokonaisuudessaan lyhytaikainen oppisopimus on hyvä juttu. Opiskelija voi tehdä näytön, saa palkkaa ja kokemusta sekä opinnot etenevät. Yritykselle tässä on mahdollisuuksia: ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa, tämän voi tehdä sesongin ajaksi ja ei ole sidottu lukuvuoteen, Nurminen tuo esiin.
Oppisopimuksen aikana Salpauksesta on annettu neuvoja ja opastusta. Liikennemyymälässä voi työskennellä monipuolisesti eri tehtävissä: esimerkiksi kaupassa, kahvilassa, keittiössä ja pikaruokaravintolassa.
– Meidän on mahdollista näyttää opiskelijoille, mitä teemme ja mitä täällä voi oppia. He pääsevät työskentelemään oikeiden asiakkaiden parissa ja saavat realistisen käsityksen työstä. Pääsemme myös näkemään hyviä tyyppejä, jotka voivat olla pidempiaikaisia työntekijöitä, hän kertoo.
Nurminen pitää siitä, että toisaalta nuoret pistävät häntä itseäänkin miettimään. Hänestä on kivaa, kun he tulevat töihin ja antavat ideoita.
– Tulee myös hyvä mieli, kun on voinut antaa mahdollisuuden oppia ja opiskelija oppii ja menee eteenpäin. Opiskelijoilta tulee kysymyksiä ja he pääsevät haasteiden pariin. He myös pääsevät kokemaan onnistumisia ja ilon hetkiä, hän summaa.
Keittiöosaajille Nurmisen mukaan riittää töitä. Hänen mukaansa on hyvä, että opiskelijat voivat olla opintojensa aikana useammassa paikassa töissä. Opiskelija näkee työpaikoilla erilaisia kulttuureja ja uuteen paikkaan mennessä voi tuoda hyviä ideoita mukanaan.
ABC on ollut mukava kesätyöpaikka
Kesätöiden aikana Hämäläinen on päässyt keittiössä tekemään à la carte -annoksia, huolehtimaan vitriinistä ja työskentelemään salin puolella. Hän on aiemmin ollut muuallakin kesätöissä ja kehuu ABC:n olevan mukava työpaikka.
– Mielenkiintoista tässä työssä on se, että on erilaisia asiakkaita ja työkavereita. Positiivisessa mielessä ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu, Hämäläinen sanoo.
Lue lisää
LISÄTIETOJA
Marita Nauha, opinto-ohjaaja
p. 044 708 0561
marita.nauha@salpaus.fi
Teksti: Satu Salo-Jouppila |
Kuva: Satu Salo-Jouppila
Kategoriassa: Opiskelijatarina
Jaa tämä artikkeli: