
Miten voimme palvella työelämää mahdollisimman hyvin? Työelämäpalautteen avulla kehitämme toimintaamme vastaamaan työpaikkojen tarpeita. Yhdessä voimme ratkaista työelämän muuttuvia osaamistarpeita ja parantaa eri alojen toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä.
Työelämäpalautteen antamiseen menee aikaa noin viisi minuuttia. Jokainen palaute on meille tärkeä.
Työpaikat, joissa on ollut opiskelijoitamme oppisopimuksella tai koulutussopimuksella, saavat jatkossa valtakunnallisen työelämäpalautekyselyn. Työelämäpalautteeseen kuuluu kaksi erilaista kyselyä.
- Työpaikkakysely oppilaitosyhteistyöstä vastaavalle kaksi kertaa vuodessa, tammi-helmikuussa sekä heinä-elokuussa.
- Työpaikkaohjaajakysely opiskelijan työpaikkaohjaajalle työelämäjakson päätyttyä. Opetushallitus lähettää kyselyn sähköpostilla ja tekstiviestitse.
Työelämän tyytyväisyyden seurantaan
Kyselyillä seurataan työelämän tyytyväisyyttä ammatillisen oppilaitoksen toimintaan järjestää koulutusta yhteistyössä työelämän kanssa. Kysymykset liittyvät arjen kumppanuuteen, toiminnan asiakaslähtöisyyteen, sopimusprosessiin, ohjaukseen ja tukeen. Vastauksia käytetään ammatillisen koulutuksen laadun seurantaan, kehittämiseen sekä osana rahoitusta.
Palautteesi on meille tärkeä!
Kyselyihin vastaaminen vie aikaa noin 5 minuuttia. Vastauksesi on meille tärkeä, koska sen avulla voimme kehittää toimintaamme.
Haluamme kuulla työpaikkaohjaajilta ja työpaikkojen edustajilta kokemuksia ohjaustyöstä ja yhteistyöstä oppilaitoksen kanssa. Antamalla palautetta kehität ammatillisen koulutuksen laatua.
Kiitämme palautteestasi!