
Muovi- ja kumituotevalmistaja
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Tuotantotekniikan osaamisala
Muovituoteteollisuudessa tarvittava monipuolinen teknologia edellyttää laaja-alaista osaamista. Työssä tarvitaan käden taitojen ohella myös pitkälle automatisoitujen valmistusprosessien käynnissäpidon hallintaa. Tuotantoprosessien käynnissäpito edellyttää vastuuta työn laadusta, koneiden ja laitteiden toimivuudesta ja päivittäishuollosta sekä ohjelmoinnin ja automaation osaamista.
Tutkinnon sisältö
Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista opinnoista. Kaikki opiskelevat valmistustyötehtävissä toimimista, asennus- ja automaatiotöitä sekä muovi- ja kumialalla toimimista. Valinnaisia opintoja ovat esimerkiksi muovien ekstruusiovalmistus ja lämpömuovaus, muovien liitos- ja valutyöt.
ePerusteet
Tutustu ePerusteet-palvelussa tutkinnon muodostumiseen ja Salpauksen toteutussuunnitelmaan.
Ammatit tai työtehtävät
Työtehtävissä tarvitaan itsenäistä ja aktiivista otetta työhön, huolellisuutta, oma-aloitteisuutta, kansainvälistymistaitoja ja asiakasmyönteisyyttä sekä avointa halukkuutta itsensä ja työympäristönsä kehittämiseen.
Muovialan tuotantotoiminnan kehittyminen, toimintatapojen muutokset ja kansainvälistyminen edellyttävät asiakasryhmien ja liiketoimintaketjujen hyvää tuntemista. Muovimateriaalien ja niihin käytettyjen lisäaineiden kemiallisten ja fysikaalisten ominaisuuksien johdosta tuotteiden valmistusprosessien terveydelliset ja ympäristövaikutukset vaativat niiden hallintaa ja kestävän kehityksen periaatteiden hyvää osaamista.
Koulutustyyppi
Perustutkinto
Koulutusala
Tekniikan alat
Opiskelumuoto
Päiväopiskelu
Opiskelupaikka
Lahti, Vipusenkadun kampus