
Kalanjalostaja
Kalatalouden perustutkinto
Haluatko tehdä kalastusharrastuksestasi ammatin ja työllistyä hyvin kalankäsittelyn ja jalostuksen työtehtävissä? Opiskele kalanjalostajaksi Salpauksessa ja opit työssä vaadittavia taitoja. Opinnoissa perehdytään mm. kalan käsittelyyn, fileointiin, savustukseen ja suolaukseen.
Tutkinnon sisältö
Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista opinnoista. Kaikki opiskelevat vesi- ja kalantutkimustiedon keräämistä ja hyödyntämistä, kalastus ja pyydysrakentamista, kalastustuotteiden käsittelyä ja jalostusta, vesiviljelyä sekä kalanjalostuksessa ja kalakaupassa toimimista. Valinnaisia opintoja ovat esimerkiksi tuotekehitys ja laadunhallinta, yritystoiminta ja markkinointi sekä kalastusvälinekauppa.
Ammatit tai työtehtävät
Kalanjalostaja voi työskennellä kalanjalostusteollisuudessa, asiakaspalvelutehtävissä kalatiskillä tai itsenäisenä yrittäjänä.
ePerusteet
Tutustu ePerusteet-palvelussa tutkinnon muodostumiseen ja Salpauksen toteutussuunnitelmaan.
Koulutustyyppi
Perustutkinto
Koulutusala
Maa- ja metsätalousalat
Opiskelumuoto
Päiväopiskelu
Opiskelupaikka
Asikkala, Asikkalan kampus