Kaksi kertaa vuodessa toteutettava työpaikkakysely toteutetaan jälleen tammikuussa 2022.
Työpaikan oppilaitosyhteistyöstä vastaavat henkilöt saavat sähköpostiinsa linkin kyselyyn 11.1.2022. Sähköposti lähetetään työpaikoille, joissa on ollut opiskelijoita esimerkiksi koulutussopimuksella edeltävän kuukauden aikana.
Linkki lähetetään Salpauksen ulkopuolisesta sähköpostiosoitteesta ja siksi on mahdollista, että se päätyy roskapostiin tai hukkuu muiden viestien joukkoon. Seuraathan postiasi!
Jos olet saanut viestin, vaikka et vastaa työpaikallasi yhteistyöstä Salpauksen kanssa, voit välittää eteenpäin oikealle henkilölle oman organisaation sisällä.
Vastausaikaa on helmikuun loppuun. Muistutusviesti lähetetään vastaanottajille 1.2 sekä 15.2.
Työpaikkakyselystä saatava palaute on osa valtakunnallista oppilaitosten laadunhallintaa ja rahoitusta
Kyselystä saatava palaute on Salpaukselle erittäin tärkeää. Se on osa valtakunnallista laadunhallintajärjestelmää, jonka avulla ohjataan oppilaitoksen toimintaa sekä rahoitusta ja kehitetään toimintaa vielä paremmin työelämän tarpeita vastaavaksi.
Vastaaminen kestää enintään viisi minuuttia. Jokainen palaute käydään läpi ja huomioidaan.
Katso videolta, mitä kumppanuusvastaava Jari Pöyhönen kertoo työpaikkakyselystä!
Kiitos kaikille työpaikolle ja hyvää alkanutta vuotta!
Tutustu myös
KYSY LISÄÄ
Kuva: iStock
Kategoriassa: Uutinen
Jaa tämä artikkeli: