SAKU ry:n Talvikisat järjestettiin Pajulahden Urheiluopistolla 16.-17.2.2019. Ammatillisen koulutuksen henkilöstölle suunnattujen kisojen lajivalikoimasta löytyivät sähly, keilailu, hiihto ja pilkkiminen. Kisoihin osallistui Salpauksesta edustus jokaiseen lajiin: sählyjoukkueet miesten A-sarjassa ja sekajoukkueiden B-sarjassa, keilailussa viisi kilpailijaa sekä hiihdossa ja pilkkimisessä yksi kilpailija kummassakin.
Sähly oli kokonaisuudessaan kisojen lajeista suosituin: turnaukseen osallistui yhteensä 16 joukkuetta kolmessa eri sarjassa. Kumpikin Salpauksen joukkueista oli lauantain jälkeen omassa sarjassaan toisina, josta sitten ponnistivat sunnuntain välieriin ja sieltä finaalipeleihin asti. Sekä sekajoukkeiden B-sarjan että miesten A-sarjan finaaleissa olivat vastakkain Koulutuskeskus Salpaus ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia. Sekajoukkueiden B-sarjassa Salpauksen joukkue taisteli hienosti hopealle, kovan vastuksen antaneen Gradian viedessä voiton lukemin 4-8. Tällä sijoituksella Salpauksen sekajoukkue sai paikan sekajoukkueiden A-sarjassa ensi vuonna. Sekajoukkueessa pelasivat Henry Häll, Sulo Jousala, Marle Kemppi, Sami Kivimäki, Heli Koskinen, Satu Lehtonen, Samuli Markkola, Outi Nieminen ja Mika Piipponen.
Miesten finaalissa Salpauksen joukkue vei tiukan taistelun päätteeksi voiton upeasti tuloksella 7-5.
– Salpauksessa sählyä pelaa iso ja innostunut porukka, joka treenaa yhdessä kolme kertaa viikossa. Yhdet treenit on Heinolassa ja kahdet pidetään Lahdessa. Kiitos kuuluu kaikille mukana treenaaville, kertoo Salpauksen miesten joukkueen kapteeni Lassi Suominen.
Lassin lisäksi mestaruusjoukkueessa pelasivat Risto Ahonen, Marko Arkko, Johannes Nurminen, Arttu Okkonen, Simo Tontti, Janne Virkkunen ja Henry Wallenius.
Sählyturnauksessa jaetuista henkilökohtaisista palkinnoista myös moni tuli Salpauksen pelaajille: paras hyökkääjä (Outi), hienoin maali (Sulo) sekä paras kannustus (Sami).
Aurinkoinen sää suosi hiihtäjiä ja pilkkijöitä
Hiihtolajeissa Pasi Suhonen toi Salpaukselle kolme mitalia M50-sarjassa: Hopeaa 5 km perinteisellä sekä sprintissä ja pronssia parisprinttiviestissä, missä hän hiihti kaikki osuudet itse.
Pilkkimisessä Janne Virkkunen sai pronssia yksilösarjassa sekä kalojen painon että kappalemäärän mukaan. Myös parikisassa Salpaus sai pronssia, vaikka Jannen pari edustikin kilpailuissa muutoin Keudaa. Tämä juuri on yksi SAKUn kisojen hienoista puolista, yhteistyötä tehdään myös yli oppilaitosrajojen.
Keilailussa mitaleille ylsivät Jouko Salminen (pronssi/miehet kilpasarja), Henry Häll (kulta/miehet harrastesarja), Hannu Joutselainen-Henry Häll (pronssi/parijoukkue miehet), Satu Lehtonen-Joel Puodinketo-Hannu Joutselainen-Henry Häll (hopea/4-henkisjoukkue).
Kaiken kaikkiaan SAKU ry:n kisatapahtumissa on leppoisan rento meininki. Tärkeintä on yhteisöllisyys ja porukkahenki, vaikka kilpailemassa ollaankin. Seuraavat henkilöstön kisat järjestetään Tampereella 31.8.-1.9.2019. Syyskisoissa lajeina ovat mm. yleisurheilu, maastojuoksu ja petankki.
Lue lisää SAKU ry:n sivuilta kisoista, tutustu tuloksiin ja katsele kisojen kuvia.

Sekajoukkueiden B-sarjan hopeasijalle ylsi Salpauksen joukkue.

Keilauksesta Salpaukseen matkasi neljä mitalia.
KYSY LISÄÄ
Pekka Merikanto, kilpailutoiminnan koordinaattori
pekka.merikanto@salpaus.fi
p. 044 708 0626
Teksti: Heli Koskinen ja Outi Nieminen |
Kuvat: Satu Lehtonen (pääkuva), SAKU ry (muut kuvat)
Kategoriassa: Työntekijätarina
Jaa tämä artikkeli: