Salpauksen kulta-, hopea- ja kaiverrusalan lehtori Hannu Huovinen vastaanotti marraskuussa arvostetun Suomen Kultaseppien Liiton elämäntyö-palkinnon. Hän kertoo olleensa hyvin yllättynyt ja liikuttunut saamastaan kunniasta.
- Suomen Kultaseppien Liiton toimitusjohtaja Henrik Kihlman kutsui marraskuun lopussa liiton iltatilaisuuteen varoittaen tällaisesta palkitsemisesta. Vihjaten, että entiset ja nykyiset opiskelijat olivat olleet tässä asiassa aloitteellisia. Liiton puheenjohtajan puhuessa kauniisti jouduin tunteitteni valtaan: Ne tärkeimmät sidosryhmät – opiskelijat ja ammattikunta – ovat sitä mieltä että olen kuitenkin merkittävä, Huovinen kertoo.
Näpertelystä syntyi elämän mittainen kiinnostus
Lieksasta kotoisin oleva Huovinen on pienestä pitäen osoittanut suurta kiinnostusta kultasepänalaa kohtaan.
- Kotona käytiin jatkuvasti tiukkaa keskustelua siitä kumpi on tärkeämpää: jatkuva pikkuesineiden näpertely ja rakennussarjojen kokoaminen vai läksyjen luku? Keväällä 1969 Joka Poika -lehden artikkelissa rehtori Olavi A. Ranta esitteli Kultaseppäkoulun toimintaa. Jotain siitä saattoi jäädä kytemään.
Huovinen aloitti opintonsa Lahden Kultasepänkoulussa syyskuussa 1976 ja valmistui keväällä 1980 saatuaan päättötodistuksen Valtion Kultaseppäkoulusta. Opintojensa ohella hän työskenteli kesä- ja joululomilla Joenkulta-Kultasilta Oy:n työhuoneella kokeneen kultasepän ja mestarillisen kaivertajan opissa.
Valmistumisensa jälkeen Huovinen työskenteli ympäri Suomea ja suoritti Kultaseppämestarin tutkinnon kesällä 1983.
- Mielenkiintoisin vaihe työelämässä oli, kun osallistuin Kemin Jalokivigalleriassa esillä olevien regaalien täysikokoisten kopioiden, mm. Imperial State Crownin (Britannian kruunajaiskruunu) ja Venäjän tsaarin valtikan, valmistukseen.

Pitkä ura opetuksen parissa
Hannun ohjaama KKUL13-ryhmä luovutti hänelle valmistuessaan erään ryhmän jäsenen maalaaman muotokuvan.
Syksyllä 1994 Huovinen aloitti assistenttina Lahden Muotoiluinstituutin Kultasepänalan laitoksella. Olihan hän juuri sopivasti ennen sitä suorittanut opettajakoulutuksen vuosina 1992–1993. Täyspäiväisenä tuntiopettajana hän aloitti syksyllä 1995. Pari vuotta myöhemmin muodostettiin Päijät-Hämeen koulutuskonserni, jolloin ammattikorkeakouluun liitettiin Lahden muotoiluinstituutin koru- ja esinemuotoilun koulutus. Huovinen jatkoi konsernissa päätoimisena tuntiopettajana, myöhemmin lehtorina Lahden Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa (josta tuli myöhemmin Koulutuskeskus Salpaus) opettaen perustekniikoita ja kivenistutusta. Huovisen kollega, Pekka Vaissin, jäätyä eläkkeelle alkoi Huovinen opettamaan myös aineoppia ja ammattikemiaa. Samalla hän alkoi toimittaa Kultasepänalan aineoppi ja ammattikemia -kirjaa, jonka ensipainos julkaistiin 2005.
Huovinen työsti Opetushallituksen toivomuksesta kokonaan uudistetun Kultasepän aineopin, joka julkaistiin vuonna 2016.
Salpaus onnittelee lämpimästi Hannu Huovista ansaitsemastaan tunnustuksesta!
Kategoriassa: Työntekijätarina
Jaa tämä artikkeli: