Siirry sisältöön

Uudelleensijoittumisvalmennus auttaa työllistymään

Uudelleensijoittumisvalmennus sisältää monipuolista tukea, joka auttaa työllistymään uudelleen. 

Uudelleensijoittumisvalmennukseen voi kuulua  

  • uraohjaus
  • työnhakuvalmennus
  • ammattiosaamisen päivittäminen.

Uudelleensijoittumisvalmennukseen kuuluva koulutus on mahdollista toteuttaa joko yksilöllisesti tai ryhmälle. Suunnittelemme koulutuksen sisällön yhdessä kanssasi. 

Työnantajan koulutusvelvollisuus irtisanomistilanteissa

  • Työsopimuslaki velvoittaa, että työnantajan on tarjottava tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille, yli 5 vuotta työsuhteessa olleille työntekijöille tilaisuus työllistymistä edistävään koulutukseen tai valmennukseen.
  • Koskee työnantajia, joiden palveluksessa työskentelee säännöllisesti vähintään 30 henkilöä.
  • Koulutuksen tai valmennuksen arvon on vastattava työntekijän kuukauden palkkaa tai toimipaikan keskimääräistä kuukausiansiota.
  • Koulutus tai valmennus on toteutettava irtisanomisajan päättymisen jälkeen kahden kuukauden kuluessa.

Kysy meiltä lisää

Aikio Airi

Kumppanuusvastaava

Niuta Pia

Kumppanuusvastaava

Sinua voisi kiinnostaa

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Mies kypärässä ja suojavarusteissa seisoo lumessa kirkkaankeltaisessa takissa.

Skanska panostaa opiskelijoihin – rakennusalan tulevaisuus tehdään yhdessä

Skanskalla tulevaisuutta rakennetaan tarjoamalla uusille tekijöille harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja, perusteellista perehdytystä sekä mahdollisuuksia vakituiseen työhön.
Kaksi naista seisoo vierekkäin ja hymyilee kameralle. Molemmilla on siniset paidat ja kaulanauhat.

Yhteistyö Salpauksen kanssa tuo uutta osaamista Attendolle

Salpauksen ja Attendon yhteistyö on tuonut Lahden alueen hoivakotien arkeen uutta osaamista ja iloisia kohtaamisia. Esimerkkinä monipuolisesta yhteistyöstä on itsenäisyyspäivän juhla, jota Salpauksen opiskelijat ovat olleet järjestämässä Attendon hoivakotien asukkaille jo kahdesti.
Kaksi naista istuu pienen pöydän ääressä, jossa on kirjoja, ja hymyilee kameralle.

Salpaus ja Kempower ovat kouluttaneet yhdessä esihenkilöitä ja tiiminvetäjiä

Salpaus ja lahtelaislähtöinen Kempower ovat tehneet yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Viimeisimpänä Salpaus toimi Kempowerin koulutuskumppanina esihenkilöiden ja tiiminvetäjien koulutuksissa.
Kaksi sinisiin hoitajan työasuihin pukeutunutta hymyilevää naista.

Työpaikkaohjaajana Viivi Hutrille parasta on opiskelijan onnistuminen

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella lähihoitajana työskentelevä Viivi Hutri toimii tiimissään työpaikkaohjaajana. Hän kokee palkitsevana, että opiskelijat onnistuvat työharjoittelussa ja oppisopimusopinnoissa.
Vihreään paitapuseroon pukeutunut nainen hymyilee fläppitaulun edessä.

Salpaus ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue tekevät yhteistyötä esihenkilöiden arjen tueksi

Salpauksen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhteistyö sai alkunsa hyvinvointialueen tarpeista kehittää esihenkilöidensä osaamista.