Siirry sisältöön

Koulutuskeskus Salpaus valittiin mukaan OKM:n toiminnanohjauskokeiluun

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toiminnanohjauskokeilu antaa mukaan valituille ammatillisen koulutuksen järjestäjille enemmän vapautta suunnitella ja toteuttaa tutkintoja sekä koulutuksia vuosina 2026–2033. Salpauksen mukaan pääsy tarjoaa aiempaa joustavamman mahdollisuuden vastata Päijät-Hämeen alueen tarpeisiin esimerkiksi englanninkielisellä koulutustarjonnalla, jos alueen yrityksissä sille löytyy selkeää tarvetta.

Taustalla sininen taivas ja etualalla parkkipaikka, jonka taustalla kellertäviä rakennuksia. Yhden rakennuksen seinässä Salpaus-logo.

Kokeilun tavoitteena on kehittää koulutuksen ohjausmallia siten, että se parantaa koulutuksen laatua, vaikuttavuutta ja työelämävastaavuutta. Lisäksi sen tavoitteena on vahvistaa vuoropuhelua koulutuksen järjestäjien ja eri toimijoiden välillä.

– Salpauksessa kokeilun tavoitteena on muun muassa parantaa ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta ja laatua sekä entisestään tiivistää Salpauksen ja Päijät-Hämeen alueen työ- ja elinkeinoelämän välistä hyvää vuoropuhelua, kertoo rehtori Päivi Saarelainen.

Kokeilussa kevennetään järjestämislupasääntelyä, jolloin mukana olevat koulutuksen järjestäjät voivat kokeiluluvan turvin järjestää ammatillisia tutkintoja ja koulutuksia aiempaa vapaammin.

Salpaus mukaan kokeiluun yli 80 koulutuksen järjestäjän joukosta

Kokeiluun valittiin mukaan 40 koulutuksen järjestäjää eri puolilta Suomea 85 hakijan joukosta.

– Olemme innoissamme päästessämme mukaan kokeiluun sekä Salpauksen puolesta että koko Päijät-Hämeen näkökulmasta. Kokeilu tarjoaa meille entistä nopeammat ja joustavammat mahdollisuudet vastata alueen koulutus- ja osaamistarpeisiin. Päijät-Hämeen monipuolinen ja kasvava elintarviketeollisuus, lisääntyvä matkailu sekä lisääntyvä kansainvälisyys luovat tarpeen uudenlaisille ratkaisuille, joilla varmistetaan osaavan työvoiman saatavuus alueella, toteaa Saarelainen.

Valintaa tehdessään OKM on huolehtinut, että valittavat koulutuksen järjestäjät edustavat kattavasti koko maan ammatillisen koulutuksen kenttää. Valinnassa huomioitiin alueellisuuden lisäksi opiskelijamäärien ja rakenteen monipuolisuus, ja valinta perustui Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttamaan hakemusten arviointiin.

Lisää aiheesta

Kysy lisää