Esittelyssä työpaikkaohjaaja
Päivi Rahkonen
Päijät-Hämeen Jätehuollon asukaspalvelupäällikkö Päivi Rahkonen tunnistaa työpaikkaohjaajan monet roolit. Ohjaaja on usein työyhteisössä arvostettu ja pidetty ammattilainen, jota työkavereidenkin on helppo lähestyä. Päivi Rahkonen toimii itsekin työpaikkaohjaajana, jonka lisäksi hän on ollut aktiivisesti mukana myös jätehuollon alan näyttötutkintojen suunnittelussa, arvioinnissa ja tutkinnon perusteiden laadintatyössä.
Millainen tausta sinulla on työpaikkaohjaajana?
Meillä Päijät-Hämeen Jätehuollossa on paljon erilaisia työssäoppijoita eri oppilaitoksista. Olen ollut työpaikkaohjaajana mm. ympäristönhuollon ammattitutkinnon suorittajille. Olen aloittanut työpaikkaohjaamisen työn ohella vuonna 2002. Olen suorittanut kahden opintoviikon työpaikkaohjaajan kurssin Salpauksessa.
Mitä työpaikkaohjaajan on hyvä huomioida?
Se, että ohjaaja osaa työnsä ja tuntee työpaikan prosessit ja käytännöt, ei kerro vielä mitään siitä, oppivatko opiskelijat. Myös pedagoginen pätevyys on tärkeää. Ratkaisevaa on myös ilmapiiri, joka yrityksessä on työssäoppijoita kohtaan. Meillä suhtautuminen on ollut aina myönteistä, koska jätehuollon alalle ei ole ollut paljoa koulutusta, joten oppimisen on tapahduttava työpaikalla.
Ohjaajan yhteistyö oppilaitoksen kanssa on vähintään yhtä tärkeää kuin se, mitä työpaikalla tapahtuu. Itse sain mahdollisuuden osallistua näyttöjen suunnitteluun ja pääsin sitä kautta hyvin kiinni ammattitutkintoon. Työpaikkaohjaajan täytyy ehdottomasti tutustua tutkinnon perusteisiin. Ihanteellisinta olisi, että ohjaaja olisi mukana laatimassa opiskelijan henkilökohtaistamissuunnitelmaa.
Millainen ihminen sopii työpaikkaohjaajaksi?
Vuorovaikutustaidot ovat ensiarvoisen tärkeitä. On pystyttävä toimimaan erilaisten ja eritasoisten ihmisten kanssa. Myös oma asenne on ratkaiseva. Työpaikkaohjaajaksi ei saisi määrätä ketään vasten omaa tahtoa.
Mikä on haastavinta työpaikkaohjaajan työssä?
Oppijoiden yksilölliset erot. Koska jokainen oppii tavallaan, on mietittävä, miten saan ohjaajana jokaisen yksilön ymmärtämään oleellisen. Olen esimerkiksi huomannut, ettei kirjallinen toteutus ole oppimisessa aina välttämätöntä. Osaamisen voi osoittaa myös muulla tavalla.
Mitä ohjaaminen antaa sinulle työpaikkaohjaajana?
Minulle jätehuollon yleinen kehittyminen ja arvostuksen lisääntyminen on yksi motivaattori työpaikkaohjaamiselle. Vielä 1980-luvulla asenne oli se, että ”kunnan viimeinen mies” laitettiin töihin kaatopaikalle. Muutosta on onneksi tapahtunut, nykypäivänä meitä on jo aika paljon siellä ”kaatopaikalla”.
Teksti: Terhi Hollo
Kuvat: Helena Salakka




