Ennakointi
Koulutuskeskus Salpaus ennakoi alueen koulutustarpeita yhdessä koko Päijät-Hämeen koulutuskonsernin kanssa, johon kuuluvat myös Lahden ammattikorkeakoulu ja Tuoterengas.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin, Päijät-Hämeen liiton ja Hämeen TE-keskuksen perustaman Päijät-Hämeen ennakointiverkoston tehtävänä on puolestaan kartoittaa ennakointitiedon tarvetta,
vaihtaa ennakointitietoa eri organisaatioiden välillä sekä tuottaa ja julkaista yhteistä ennakointitietoa maakunnassa. Työvoiman ja koulutuksen tarvetta ennakoidaan systemaattisesti
toimialakohtaisesti Päijät-Hämeen elinkeinostrategian mukaisten klustereiden ja kasvualojen pohjalta yhdessä työvoimahallinnon, työnantajien ja työelämän neuvottelukuntien kanssa.
Lisäksi koulutuksen määrällistä ja laadullisista tarpeista saadaan tietoa jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivän elinkeinoelämän kanssa. Myös opettajat ja työpaikkaohjaajat keräävät laadullista ja määrällistä ennakointitietoa työssäoppimisen, näyttöjen, opettajien
työelämäjaksojen ja projektiyhteistyön aikana. Ennakointitietojen perusteella päätetään nuorten ammatillisen koulutuksen aloituspaikkamääristä eri aloille ja suunnitellaan aikuiskoulutusta
työelämän akuutteihin tarpeisiin.
Lisätietoja suunnittelija Sari Mikkola, puh. 03 828 2178, etunimi.sukunimi@salpaus.fi
