Referenssit, Hyviä juttuja


Ympäristönhoidon aikuiskoulutusta on odotettu

- Koulutuskeskus Salpaus on yhdistyksellemme korvaamaton kumppani. Ympäristöalan opiskelijat ja opettajat ovat apunamme tapahtumissa sekä esimerkiksi koekalastuksissa. Lisäksi meillä on säännöllisesti Salpauksen opiskelijoita työssäoppimassa.

- On hienoa, että Salpaus tarjoaa nykyisin myös ympäristönhoidon aikuiskoulutusta Lahden seudulla. Se tarjoaa mahdollisuuden työelämän tarpeiden mukaiseen täsmäkoulutukseen. Kun arki on kiireistä, on arvokasta saada juuri omiin kehittämisen paikkoihin räätälöityä koulutusta.

Jari Hagman, toiminnanjohtaja
Päijät-Hämeen kalatalouskeskus

 


Koulutuksen opit käytössä päivittäin

- Vaihdoin kaupan alan työt ympäristöalaan vuonna 2000, jolloin sain työpaikan Lahden seudun ympäristöpalveluista ja suoritin ympäristönhoitajan perustutkinnon Salpauksessa.

- Työssäni ympäristöneuvojana olen huomannut, että asiakkaiden tiedonjano lisääntyy koko ajan. Pelkkä jäteneuvonta ei enää riitä - ja hyvä niin. Siksi hakeuduin suorittamaan myös ympäristöhuollon ammattitutkintoa Salpaukseen. Kaikki siellä opittu on suureksi hyödyksi päivittäisessä työssä.

- Ammattitaito kehittyy innostavassa ilmapiirissä muiden alalla työskentelevien opiskelijoiden ja osaavien opettajien kanssa.

Eila Hellman, ympäristöneuvoja
Ympäristöhuollon ammattitutkinnon opiskelija



Ympäristönhoidon opiskelijat mukana autottomanpäivän tapahtumassa

Koulutuskeskus Salpauksen ympäristönhoidon 1. vuosikurssin opiskelijat osallistuivat tiistaina 22.9.2009 valtakunnalliseen autottomanpäivän tapahtumaan, joka oli osa valtakunnallista ympäristöviikkoa. Tapahtuman keskipiste oli Hakkapeliittapatsaan Aleksin puoleinen kadunvarsi.

Opiskelijat olivat jakaantuneet neljään eri toimintaryhmään:
ötökkä-, kasvintunnistus-, jätevalistus- ja retkeilyryhmään.

Ötökkäpisteellä kaikenikäiset saivat turvallisesti tutustua Suomen luonnosta löytyviin hyönteisiin mm. hirvikärpäsiin, juurimatoihin, lieroihin ja jopa ampiaisenpesään. Piste oli varsinkin pienimpien mieleen, mutta kyllä siellä isompiakin kiitettävästi parveili.



Kasvitunnistuksessa
sai testata leikkimielisesti kasvituntemustaan. Tunnistettavana oli hyvin tavallisia ja tuttujakin kasveja, mutta niiden nimeäminen ei ollutkaan kaikille aivan helppo tehtävä… Samalla oli mahdollisuus tutustua myös pieniin tietopaketteihin kasveista.

Jätepisteellä oli tarjolla hyödyllistä tietoa ja neuvontaa eri jätelajikkeista ja niiden oikeaoppisesta lajittelusta. Kysehän on hyvin ajankohtaisesta aiheesta, jossa kaivataan vielä opastusta. Sillä lajittelutaito on aika harvoilla täysin kohdallaan.

Retkeilypisteellä
esiteltiin niin vanhoja kuin uusiakin retkeilyvarusteita. Samalla jaettiin myös retkeilytietoutta. Aihe oli opiskelijoille itsellekin ajankohtainen, koska he olivat lähdössä seuraavalla viikolla kolmen päivän vaellukselle Seitsemisen kansallispuistoon.

Retkeilyryhmän iskulauseena oli;
Luonnossa on liikuttu ja
retkeilty aina.
Varusteet muuttuu.
Entä luonto?
Se on meistä kiinni!


 

 

 

 

Jari Hagman 

Eila Hellman