Arki on hohdokasta

Jaana Hanhiniemi


Kultasepän alan opettaja Jaana Hanhiniemi väläyttää upeaa opiskelijansa tekemää jalokivisormusta, jossa on useita kiviä. Ennen kuin sormus on valmistunut, opiskelija on pohtinut lukuisia kysymyksiä. Missä järjestyksessä eri työvaiheet tehdään? Miten metallia tulee käsitellä, jotta korusta tulee kiiltävä? Millä tekniikalla istuttaa juuri nämä kivet?

- Käyn aina ensin opiskelijoitteni kanssa jakson alussa tehtävänannon läpi. Sitten perehdymme tarkemmin kussakin tehtävässä tarvittaviin työvälineisiin, materiaaleihin ja taitoihin, kuten vaikkapa putkilukon tai juotosten tekemiseen, Hanhiniemi sanoo.

Hanhiniemi kertoo, että hänen työnsä opettajana Koulutuskeskus Salpauksessa on paljon yksilöohjausta.

- Jokainen 16 oppilaastani on omanlaisensa oppija, joilla on oma tapa työskennellä. Kannustan heitä myös siihen. On monta tapaa tehdä. Tavallaan minulla onkin tunneillani joka päivä 16 tuntisuunnitelmaa, hän kertoo.

Hanhiniemestä parasta kultasepänalan opettamisessa on nähdä opiskelijoiden ilo siitä, kun he onnistuvat ja oppivat uutta.

- Olen saanut opiskelijoilta palautetta siitä, että annan heille haastavia tehtäviä. Se onkin joskus ainoa tie oppia, hän hymyilee.