Yrittäjyys
Yrittäjyyteen liittyvät tavoitteet meillä Salpauksessa
- Luodaan uudenlaisia tutkinto- ja koulutusalarajoja rikkovia oppimisympäristöjä niin nuorille perustutkintoa suorittaville kuin aikuisille perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja suorittaville sekä kehitetään uusia oppimismenetelmiä yrittäjäkoulutukseen.
- Parannetaan yrittäjyyskoulutuksen saavutettavuutta ja tunnettavuutta sekä Salpauksen opiskelijoille että alueen peruskoululaisille, järjestetään yrittäjyyteen liittyviä koulutuksia ja tapahtumia.
- Lisätään yhteistoimintaa ja verkottumista alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa mm. yhteisten projektien ja opiskelijatöiden avulla.
- Tuotetaan yrittämiseen liittyviä koulutuspaketteja yrityksille ja oppilaitoksille liittyen liiketoimintaosaamisen asiantuntijuuteen sekä yrittäjyyskasvatukseen.
Yrittäjyys osana hyvää ammattiosaamista
Ammatillisessa koulutuksessa hyvään ammattiosaamiseen sisällytetään valmius toimia myös yrittäjänä. Yrittäjyyttä tuetaan vahvistamalla koulutuksen ja työelämän välistä vuorovaikutusta, parantamalla opettajien ja opinto-ohjaajien tietoja yrittäjyydestä sekä kehittämällä opetussisältöjä ja –menetelmiä kaikessa koulutuksessa.
Sisäinen yrittäjyys ilmenee yrittäjämäisenä, laadukkaana, asiakaslähtöisenä toimintana ja kuluttajaosaamisena. - Tärkeää on asenne yrittäjyyttä kohtaan ja oman osaamisen markkinointi. Tutkintokohtaisissa opetussuunnitelmissa yrittäjyyttä pohditaan oman uran yhtenä vaihtoehtona niille opiskelijoille, joita asia erityisesti kiinnostaa. Valinnaisissa opinnoissa voidaan kypsytellä omaa liike-ideaa ja laatia liiketoimintasuunnitelma. Lisäksi opintoja tuetaan esimerkiksi yrityskummitoiminnalla.
Yrittäjyyteen liittyvien kehittämishankkeiden kautta on mahdollisuus saada monipuolista tietoa yrittäjyyden edistämisen ratkaisuista. Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden yrittäjien osuus on edelleen merkittävä kaikissa ikäryhmissä.
Minustako yrittäjä? / Onnistu yrittäjänä.
Koulutuksen sisältö vastaa starttirahan edellyttämää koulutusta. Lisätietoja klikkaamalla!
