Oppisopimuksen historiaa - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Oppisopimus > Oppisopimuksen historiaa

Oppisopimuksen historiaa

 

Nelituhatvuotinen historia

Tiesitkö, että savitauluihin piirretyt asiakirjat kertovat ensimmäisten oppisopimusten tehdyn jo nelisentuhatta vuotta sitten. Myös muinaisen Mesopotamian lainsäätäjä-kuningas Hammurabi (1792 - 1750 eaa.) on kahdessa lakipykälässään viitannut työssä opettamiseen seuraavasti:

§188: "Jos käsityöläinen on ottanut pojan kasvatikseen ja opettanut hänelle kättensä työn (=ammattinsa), häntä ei voida vaatia takaisin (eli adoptiota ei voida purkaa)."

"§189: "Jos hän ei ole opettanut kättensä työtä, niin kasvatti saa palata isänsä taloon."

Vanhoissa asiakirjoissa mainitaan vaativina ammatteina kankaantekijä, puuseppä ja sinetinkaivertaja. Rakennusmestariksi valmistumiseen vaadittiin peräti kahdeksan vuoden oppiaika. 


Keskiajan Eurooppa

Ammattikuntien historia Euroopassa keskittyy 1300- ja 1400-luvun Englantiin, Italiaan ja Ranskaan - lähinnä taide-, käsityö- sekä muihin käytännön ja kädentaidon ammatteihin. Järjestelmä laajeni Hansa-kaupan ja Baltian maiden kautta Ruotsiin 1500-luvulla.

Suomessa järjestelmällinen oppisopimustoiminta kehittyi 1600-luvulla. Oppipojat ja kisällit oppivat käsityöläisammatin tekemällä työtä mestarien työpajoilla ja ohjauksessa. Huomio kiinnitettiin myös kasvatukseen, sillä käytännön syistä kisällin piti olla naimaton. Hänet oli tällöin helpompi majoittaa mestarin asunnolle. 

Kisällikirjan saajalta edellytettiin hyvän käytöksen lisäksi pyrkimystä kehittää itseään. Näitä avuja arvostetaan yhä tänäkin päivänä, vaikka  henkilökohtaisia suhteita koulutus ei sentään enää säätele.  
 
 

Osaamisen ja laadun tärkeys

Ammattikuntalaitokselle "pyhiä" asioita ovat alusta alkaen olleet
  • ammatillinen osaaminen
  • tuotteiden ja palvelujen korkea laatu sekä
  • kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen markkinoilla.

 

Kisällinvaellukset - kansainvälisyyttä kautta aikojen

Oppipoika-, kisälli- ja mestarijärjestelmään kuuluivat ns. kisällinvaellukset. Ne ulottuivat laajasti eri puolille kotimaata ja Eurooppaa. Työskentely eri kulttuureissa ja paikallisten mestarien ohjauksessa vahvisti ammatillisia valmiuksia ja vauhditti uusien työmenetelmien ja tuoteinnovaatioiden leviämistä.

 

Lakisääteistä Suomessa jo vuodesta 1923

Varsinaisesti oppisopimusta koskeva laki säädettiin Suomessa 1923. Koulutus lähti liikkeelle käsityöaloilta. Samalla toivottiin, että koulutus yleistyisi erityisesti teollisuudessa, jossa ei tuolloin ollut juuri minkäänlaista koulutustoimintaa. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat tehneet omalta osaltaan tärkeää taustatyötä paitsi työehtosopimusten, myös koulutusjärjestelmän rakentamiseksi.
 
Seuraava lakiuudistus tehtiin 1967, jolloin mm. oppisopimuskoulutuksen paikallishallinto ulotettiin kaikkiin kuntiin, säädettiin oppiohjelmat eri ammatteihin sekä liitettiin teoriaopetus järjestelmälliseksi osaksi oppisopimuskoulutusta.
 
Vuonna 1993 voimaan astunut laki korosti oppisopimusten koulutuksellista luonnetta. Oppisopimusten asemaa parannettiin koulutusvaihtoehtona oppilaitosmuotoisen ammattikoulutuksen rinnalla. Työssä oppiminen ja tietopuolinen oppiminen lähentyivät toisiaan. Arviointi tuli oleelliseksi osaksi oppisopimuskoulutuksen oppimisprosessia.
 
Säädökset ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Nuorisoasteen koulutus ja aikuiskoulutus ovat niiden puitteissa lähentyneet toisiaan.
 

Näyttötutkintojärjestelmä - tunnistettu ja tunnustettu osaaminen

Nykyinen näyttötutkintojärjestelmä otettiin Suomessa käyttöön 1994. Vaatimattoman alun jälkeen siitä on kehittynyt - elinikäisen oppimisen hengessä - koulutuspoliittinen menestystarina. Järjestelmä siirtää kulttuuria sukupolvelta toiselle ts. valmistaa työntekijöistä ammattitaitoista työvoimaa sekä toteuttaa yhteiskunnallista valintaa sijoittaen ihmiset erilaisiin työpaikkoihin.
 
Työelämälähtöinen ja -keskeinen järjestelmä tekee osaamista näkyväksi. Tutkintorakenne, tutkintojen perusteet, tarvittavan ammattitaidon hankkiminen sekä osaamisen arvioiminen rakentuu kolmikantayhteistyössä (työntekijä, työnantaja ja koulutuksen järjestäjä).
 
Suomessa näyttötutkintojärjestelmän "omistaa" eli sen vastuuviranomaisena toimii Opetushallitus (OPH). Monissa Keski-Euroopan maissa, esim. Saksassa ja Itävallassa se on osa kauppakamarijärjestelmää.
 
1990-luvun lopulla tehdyt lainsäädännön uudistukset, asetukset ja määräykset ovat muuttaneet koulutuksen järjestäjien hallinnoimia oppisopimuskoulutuksen käytänteitä opiskelijan näkökulmasta henkilökohtaistetumpaan suuntaan.
 
Opetusministeri Henna Virkkunen päätti 2009 korkeakouluissa alkavista korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisistä täydennyskoulutuksista. Kyseessä oli kokonaan uusi koulutusmuoto, jonka tarkoitus oli tuoda lisätä aikuiskoulutusta. Oppisopimuskoulutus työelämälähtöisenä ammatillisen koulutuksen järjestämismuotona on kasvattanut suosiotaan koko 2000-luvun ajan ja sen vuotuinen opiskelijamäärä on nykyään noin 50 000.
 

Oppisopimus Päijät-Hämeessä  -  Lahden seudulla

Vuoden 1967 lainsäädännön mukaan koulutusta johti kunnallinen ammattioppilaslautakunta, joka mm. myönsi työnantajille koulutusoikeuden ja hyväksyi oppisopimukset. Paikallishallinnosta vastasi virkasuhteinen koulutustarkastaja, jonka asetuksen mukainen pätevyysvaatimus oli insinöörin tutkinto.
 
Lahden kaupungin ammattioppilaslautakunnan ensimmäinen sivutoiminen koulutustarkastaja oli Markku Hakovirta. 1970-luvun alussa hänen seuraajakseen valittiin ensimmäiseksi päätoimiseksi koulutustarkastajaksi Mauno Anttila. Silloinen toimisto sijaitsi Torikadulla Lahden nuorisotoimiston yhteydessä.
 
Anttilan siirryttyä Päijät-Hämeen ammattikoulun puuosaston opettajaksi, tuli hänen sijaisekseen kesäkuussa 1977 Etelä-Karjalan -koulutustarkastajapiiristä koulutustarkastaja Anja Luoma-aho (o.s. Ollus). Hän hallinnoi Päijät-Hämeen koulutuskuntayhtymän 88:aa oppisopimusta, yhdessä osa-aikaisen opintosihteerin kanssa. Suurimmat alat olivat puusepän- ja vaatetusteollisuus, kirjapainoala sekä kaupan alalla myyjien koulutus. 
 
Oppisopimuskoulutuksessa noudatettiin ammattikasvatushallituksen vahvistamia tarkkoja oppiohjelmia, joita oli noin 200:n eri ammattiin. Opiskelijat merkitsivät työssä oppimisen tavoitteiden toteutumisen vaaleanvihreään harjoittelukirjaan tunnin tarkkuudella. Arviointiin liittyi jo tuolloin kolmesti vuodessa täytettävä koulutuskertomus (nykyinen väliarviointi). Toimistossa tiedot säilytettiin rullakossa liikuteltavassa pahvisessa kortistossa - vaikka toimistolla olikin yksi yhteinen tietokone. 
 
Koulutustarkastajalla ei vielä tuolloin ollut nykyistä oikeutta ostaa tietopuolista koulutusta muista oppilaitoksista. Tietopuolisen koulutuksen järjestämisestä vastasi Ammattikasvatushallitus (AKH), jolle oppilaitokset tekivät suoraan kurssianomukset. Tarjolla olevat koulutukset ilmoitettiin kurssiluetteloissa. Mikäli kurssien järjestäjä ei ollut tiedossa, ilmoitti koulutustarkastaja asiakkaan koulutustarpeen suoraan AKH:een. Työnantajilla oli velvollisuus lähettää oppilaansa kursseille ja joillakin aloilla heille maksettiin kurssiajalta palkka. Tietopuolisia kursseja järjestäviä oppilaitoksia oli huomattavasti nykyistä vähemmän. Kurssipaikkakunnista yleisin oli Valkeakoski. Oppitodistukseen kirjattiin toteutuneet tuntimäärät ja sen allekirjoitti työnantaja. Todistuksen liitteenä oli oppilaitoksen kurssitodistus, jossa oli tuntimäärien lisäksi myös arvosanat.
 
Tuohon aikaan rahaa ei käsitelty paikallishallinnossa lukuun ottamatta hallinnointikuluja.  AKH maksoi yrityksille koulutuskorvaukset. Hakemukset piti lähettää kolmena kappaleena. Korvausmäärät oli etukäteen vahvistettu ja luokiteltu ammateittain kolmeen eri ryhmään. Kurssin järjestänyt oppilaitos maksoi opiskelijan opintososiaaliset edut.
 
Ammattikasvatushallitus maksoi myös osan koulutustarkastajan palkkakuluista valtionapuna. Koulutustarkastajien virkojen määrä riippui AKH:n päätöksistä. Maa oli jaettu koulutustarkastajapiireihin, joiden toiminnasta vastasi ammattioppilaslautakunta. Koulutustarkastajia oli yleensä yksi/piiri. Ammattioppilaslautakunta oli paikallisesti itsenäisen virkamiehen, koulutustarkastajan lähin monijäseninen toimielin. Muita esimiehiä ei ollut.
 
Oppisopimuskoulutus ei ollut alussa tutkintotavoitteista. Myöhemmin opiskelijoille tuli mahdollisuus edetä urallaan suorittamalla ammatti- tai ylempi ammattitutkinto. Tiedotus ja markkinointi oli hyvin vähäistä, joskus jopa kiellettyä, koska pelättiin oppilaskatoa ammattikoulusta palkallisen koulutusmuodon pariin.
 

Koulutuskeskus Salpaus yksi Suomen suurimmista

Oppisopimustoimiston ja - keskuksen toimipaikka kulki Lahdessa Torikadun, Vipusenkadun, Päijänteenkadun ja Vapaudenkadun kautta Kiveriönkadulle. Vuonna 2004 Päijät-Hämeen koulutuskonsernin organisaatiomuutoksen yhteydessä nykyiset Koulutuskeskus Salpauksen Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelujen toimijat (5 opintosihteeriä, 9 koulutustarkastajaa ja aikuiskoulutusjohtaja) sijoittuivat koulutusaloittain viiteen toimipisteeseen eri puolille kaupunkia.
 
Laki- ja rahoitusjärjestelmän sekä työvoima-, elinkeino ja koulutuspoliittisten muutosten myötä koulutustoiminta Päijät-Hämeessä on ollut vahvaa. Tällä hetkellä Salpaus on 7. suurin Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjistä, joita vuoden 2014 lopussa oli 84 kpl. Oppisopimuksia alkaa ja päättyy joustavasti pitkin vuotta. Salpauksella oli  2016 keskimäärin voimassa 1 314 oppisopimusta (20.9. tilanne perustutkintoja 431, ammattitutkintoja 268, erikoisammattitutkintoja 457, osatutkintoja sekä ei-tutkintotavoitteisia lisäkoulutuksia 43). Yrittäjäopiskelijoiden osuus on n. 15%.
 
Salpauksella on tutkinnon järjestämissopimukset 113 tutkintoon. Koulutustarkastajat voivat tehdä oppisopimuksia kaikkiin OPH:n vahvistamiin 374 (2016) tutkintoon. Lisäksi he voivat tehdä sopimuksia valtakunnallisesti, vaikka toiminta Päijät-Hämeeseen luonnollisesti keskittyykin.

Anja Luoma-ahon jälkeen oppisopimustoiminnasta vastasi jaksolla 5/2008- 4/2010 oppisopimuspäällikkö Tarja Rautsiala. Hänen jälkeensä alkoi aikuiskoulutusjohtaja Iiris Pakkasen toimikausiOppisopimuspalvelujen toiminta (8 koulutustarkastajaa, 4 opintosihteeriä) keskitettiin yhteen toimipisteeseen. Pakkasen kauden jälkeen oppisopimustoiminnan koordinoimisen ja kehittämisen tehtävässä on toiminut 1.8.2013 alkaen myyntijohtaja Jyrki Pyykkönen. Oppisopimuspalvelut muuttivat syksyllä 2016. Palvelua saa tällä hetkellä kahdessa toimipisteessä Lahdessa (6 asiakasvastaavaa, 3 asiakassihteeriä).
  

Ammatillisen koulutuksen reformi 2016

- Ammatillisen koulutuksen reformi on suurin koulutuksen uudistus yli kahteenkymmeneen vuoteen. Reformilla vastataan työelämän muuttuviin koulutustarpeisiin, turvataan sekä nuorten että aikuisten pääsy koulutukseen ja lisätään yhteistyötä työelämän kanssa. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisääminen on iso mahdollisuus erityisesti nuorten koulutuspolkujen ja työllistymisen tukemiseksi, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen
 
Refomissa on suunniteltu mm. seuraavaa
  • rahoitusjärjestelmä uudistuu sisältäen perus-, suoritus-, vaikuttavuus- ja strategiaosuuden
  • tutkintojen myöntäminen siirtyy tutkintotoimikunnilta koulutuksen järjestäjille
  • henkilökohtaistaminen lisääntyy entisestään
  • opintojen aloittamista joustavoitetaan
  • oppilaitosten hallintoa kevennetään
  • kolmiportainen tutkintorakenne säilytetään (perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinto)
  • tutkintojen määrää vähennetään
  • jatko-opintokelpoisuus säilytetään
  • työpaikoilla oppimista lisätään


Oppisopimusopiskelijan näkökulmasta muutos on pienempi kuin oppilaitoksessa opiskelevan, sillä oppisopimuskoulutus sisältää jo nyt suuren osan niistä eduista, joita uudistuksella tavoitellaan. Reformin esitykset ovat parhaillaan lausuntokierroksella ja uudistukset tulevat voimaan vuoden 2018 alusta.

  

Yhteistyössä eteenpäin

Yhteistyötä tehdään laajasti työnantajien, viranomaisten, koulutuksen järjestäjien, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa koti- ja ulkomaisessa verkostossa. 
 
Tämän päivän näyttötutkintojärjestelmä on moniulotteinen. Sen yhteiskunnallisesti vankan koulutus-, työvoima- ja elinkeinopoliittisen painoarvon lisäksi yhä vahvistuvina näkökulmina ovat maahanmuuttaja- ja innovaatiopolitiikka.
 
Toivomme, että yksilön tasolla historia toistaa itseään. Työelämä ja ammattikunnat voivat olla - yhdessä tutkinnon suorittajan kanssa - ylpeitä koulutusjärjestelmästämme ja me kaikki voimme hyödyntää perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittajan osaamista!
 
 
Lähteet:
 
Anttila, M. Sähköposti 27.8.2010
 
Kaisaniemi, A. & Määttä, V. 2000. Opas oppisopimuskoulutukseen. Helsinki: OPH.
 
Karkola, T. 19.5.2010. Juhlapuhe. Hämeen Härkätie - Tiedon valtatiellä.
Näyttötutkintomestareiden valmistumisjuhla. Rantasipi Aulanko. Hämeenlinna.
 
Lampinen, O. & Laukkanen, E. & Poropudas, O. & Ravantti, H. & Rinne, R. & Volanen, M. V. 2003. Kohti asiantuntijayhteiskunnan koulutuspolitiikkaa. (toim. Poropudas & Volanen). Helsinki: Kirja kerrallaan.
 
Luoma-aho, A. 19.5.2010. Päivitetty 16.4.2013. Haastattelu (Onkalo, R).
 
Opetusministeriö. 2016. Ammatillisen koulutuksen reformi.
 
Suomalainen, H. 2009. Oppisopimuskoulutuksen yleinen tila sekä sen laadun ja vaikuttavuuden kehittäminen. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:1. Helsinki. OPM.
 
-
 
Päivitetty 9.11.2016/RO

 

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx