Aikuisopiskelu Salpauksessa

Tämän päivän ammatillinen aikuisopiskelu on monipuolista, käytännönläheistä tekemällä oppimista, jossa voit käyttää omaa asiantuntemustasi ja kokemustasi. Keskustelu, yhteistyö, ajatusten vaihto ja yhdessä oppiminen ovat tärkeä osa aikuisopiskelua. Tuloksellinen opiskelu edellyttää aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta,
oli sitten kyse tutkintoon valmistavasta koulutuksesta tai muusta pitkä- tai lyhytkestoisesta koulutuksesta.

Kun tavoitteena on tutkinto

Näyttötutkinnot ovat joustava tapa hankkia todistus ammatillisesta osaamisesta. Opintojen sisältö ja opiskelutavat suunnitellaan vastaamaan sinun omia tarpeitasi. Lähtökohtana ovat aina tutkinnon tavoitteet.

Henkilökohtaisissa ohjauskeskusteluissa yhdessä opettajan kanssa todetut oppimistarpeet ovat se lähtökohta, jonka perusteella opettajan avustamana valitset, mitä, miten ja missä opiskelet. Siksi samassakin koulutusryhmässä voi eri opiskelijoilla olla erilaisia oppimispolkuja samaan tavoitteeseen pääsemiseksi.

Oppijana osallistut myös itse oppimisesi arviointiin. Arvostelusta on siirrytty jatkuvaan, kehittävään, oppimista tukevaan ja kannustavaan arviointiin.

Apua oppimisvaikeuksiin

Jokaisella voi olla oppimisessa vaikeuksia, johon voi olla syynä esimerkiksi pitkä aika edellisestä opiskelusta tai luki- ja kirjoitusvaikeudet. Oppimisvaikeudet eivät ole este opiskelulle. On monta tapaa oppia. Keskustele niistä opettajasi tai ohjaavan opettajan tai oppimisvalmentajan kanssa. 

Tutkinnonsuorittajan erityistuki.

 

Opiskelun avuksi 

Tieto- ja kirjastopalvelut