Opintojen rakenne

Perustutkintojen laajuus on 120 opintoviikkoa ja opinnot kestävät keskimäärin kolme vuotta. Kaikkiin ammatillisiin perusopintoihin sisältyy vähintään puoli vuotta käytännön opiskelua työpaikoilla aidoissa työolosuhteissa.


Lukuvuodessa opiskellaan keskimäärin 40 opintoviikkoa ja yksi opintoviikko (1 ov) vastaa 40 tunnin työtä opintojen hyväksi.

Opintoviikkoon sisältyy oppituntien lisäksi oppilaitoksessa tai kotona tehtävät harjoitukset ja kotitehtävät. Oppilaitoksessa tapahtuvaa opetusta (lähiopetus) on 29 tuntia viikossa. Opintoviikkoja kertyy myös mm. työssäoppimisesta ja opinnäytteestä sekä erilaisista projektitöistä.

Osaamisen tunnustamisen kautta opiskeluaika voi lyhentyä jopa kahteen vuoteen (esimerkiksi ylioppilailla tai yhden ammatillisen perustutkinnon jo suorittaneilla). Opintojen vastaavuus harkitaan aina tapauskohtaisesti. Opintojen keston saat tarkistettua opinto-ohjaajalta.

Salpauksessa opiskellaan HOPS:n, eli henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti, joka laaditaan yhteistyössä ryhmänohjaajan ja opinto-ohjaajan kanssa. Opiskelija osallistuu myös oman oppimisen ja edistymisen arviointiin.

Opinnoissaan erityistä tukea tarvitsevalle opiskelijalle laaditaan HOJKS eli henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, joka tehdään yhteistyössä opiskelijan, huoltajan, ryhmänohjaajan, erityisopetuksen vastuuopettajan, opinto-ohjaajan ja/tai kuraattorin kanssa.