Oppisopimuksella ammattilainen omaan yritykseen
Oppisopimusopiskelijasta voi kasvattaa juuri omaan yritykseen sopivan ammattilaisen, ja itse koulutettu henkilö on todennäköisesti myös halukas jatkamaan työuraansa samalla työnantajalla.
Näitä oppisopimuksen hyötyjä toivat esiin Sähköneliö Oy:n tekninen johtaja Sami Kallio sekä Hämeen kiinteistöautomaatio Oy:n toimitusjohtaja Jari Niemelä Salpauksen työelämäpalvelujen järjestämässä sähköalan asiakastilaisuudessa.
- Joudumme itse kouluttamaan henkilökuntamme, esimerkiksi laitteistokohtaisia asioita ei opi muualla. Oppisopimus sopii tähän hyvin, sanoi Jari Niemelä.
Sami Kallio muistutti myös, että oppisopimusopiskelijan työllistäminen vaatii toki työnantajaltakin aktiivisuutta. Esimerkiksi työmailla opiskelija tarvitsee aina osaavan ohjaajan.
Jari Niemelä on itsekin opiskellut oppisopimuksella. Yrittäjän oppisopimus tuli puheeksi, kun hän oli perustanut Hämeen kiinteistöautomaatio Oy:n. Koulutukseen kului kaksi vuotta, ja opiskelu oli Niemelän mukaan hyvin joustavaa.
- En käynyt asentamassa pistorasioita, koska se oli jo tuttua hommaa. Kävimme läpi niitä asioita, joista tiesin vähemmän.
Turvallisuus ja asiakaspalvelu tärkeitä
Sami Kallio puhui myös sähköasentajan työn vaatimuksista ja odotuksista nykyajan työelämässä.
- Turvallisuus ja asiakaspalvelu ovat nousseet todella tärkeiksi sähköasentajan työssä.
Esimerkiksi työturvallisuuskortin ja turvavarusteiden on oltava kunnossa ennen työmaille menoa. Asiakkaat puolestaan odottavat entistä parempaa asiakaspalvelua.
- Loppuasiakkaalle on itsestäänselvää, että sähköasentaja tekee työnsä, mutta plussaa tulee loppujen lopuksi asiakaspalvelutaidoista ja siitä että, siivoaa roskansa.
Sähköneliö Oy tekee sähköalan asennus-, huolto- ja korjaustöitä Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä ja Itä-Uudellamaalla. Hämeen Kiinteistöautomaatio Oy on kiinteistötekniikan kunnossapitoon, korjaukseen ja saneeraukseen erikoistunut yritys.
Teksti ja kuva Silja Hjerppe
![]() |
| Salpauksen myyntijohtaja Jyrki Pyykkönen, opettaja Jarmo Salo ja Sähköneliö Oy:n tekninen johtaja Sami Kallio vaihtoivat ajatuksia sähköalan asiakastapahtumassa. |

