Referenssit, hyviä juttuja 


Marjoja, viskiä ja calvadosia

Kolmatta vuotta tarjoilijaksi opiskelevalle Tuomas Hämäläiselle ura baaritiskin takana oli luonteva valinta. Jo yläasteella häntä kiinnosti nimenomaan baarityö. Tuomakselle opiskelu Ståhlberginkadulla on ollut mieluista.

Tuomas opiskele Salpauksen matkailu-, ravintola- ja elintarvikealalla tarjoilijaksi. Ensimmäisen vuoden aikana opiskelijat päättävät erikoistumisensa kokki- ja tarjoilijaopintojen välillä. Toisena vuonna opiskelijat tutustuvat lähemmin juomiin ja kolmantena paneudutaan teoriaan ja salitarjoiluun. Tuomasta salitarjoilu ei ole oikeastaan kiinnostanut, vaan hänen haaveensa ovat enemmän tiskin takana.

Perinteisiä kouluaineita opiskellaan yhden jakson verran joka vuosi. Valikoimaan kuuluu esimerkiksi matematiikkaa, englantia ja ruotsia.


Podiumille baarimikkokilpailussa

Tuomakselle opiskelujen kohokohta oli kolmantena vuonna Salpauksen edustaminen Tampereella järjestettyjen baarimikkokisojen opiskelijasarjassa.

- Kilpailut olivat tosi hauska kokemus. Menisin uudestaan milloin vain, Tuomas hehkuttaa.

Kilpailijoiden piti itse suunnitella drinkki kilpailua varten. Itse kilpailussa juomia piti tehdä kolme kuudessa minuutissa. Arvostelussa otettiin huomioon niin maku kuin tekniikkakin.

Tuomas sijoittui raikkaalla ja varsin suomalaisella drinkillä kolmanneksi. Nordic Fire -nimellä ristittyyn juomaan tuli muun muassa variksenmarjaa, viskiä ja calvadosia, joka oli pakollinen ainesosa.

- Siinä drinkissä ei ollut oikeastaan mitään perinteistä.


Osaavalle baarimikolle riittää töitä

Tuomaksen mukaan hyvältä baarimikolta vaaditaan asiakaspalvelutaitoja, ripeyttä ja paineensietokykyä. Asiakaspalvelutyössä pääsee myös soveltamaan. Tylsä yhdeksästä viiteen -toimistotyö ei Tuomasta kiinnostanut. Työn varjopuoleenkin, länkyttäviin humalaisiin, tottuu. Tuomakselle asiakaspalvelu on ollut helppoa ja mukavaa.

- Ehkä se johtuu siitä, että tykkään puhua paljon.

Opiskelun ohella paljon töitä tekevälle Tuomakselle ei jää juuri aikaa harrastuksille. Lahtelaisessa pubissa työskentelyn lisäksi hän tekee keikkatöitä vuokratyöfirman kautta.

- Viimeksi olin Salpausselän kisoissa tarjoilemassa.

Tulevaisuudestaan Tuomaksella on jo selvät sävelet.

- Kesällä menen armeijaan ja sen jälkeen aion hakea baarimestarikouluun Hämeenlinnaan.

Teksti Joel Tolvanen 

 


 

Kokin ammatti muuttuu haaveesta todeksi

Mika Paalanen on aina pitänyt ruuanlaitosta. Kokin ammatti oli hänelle monen vuoden unelma. Kaupallisen alan töitä oli takana 15 vuotta, kun Paalanen päätti lähteä opiskelemaan ravintolakokin ammattitutkintoa.

- Netin kautta selvitin, miten aikuisiällä voisi kokiksi opiskella. Hain Koulutuskeskus Salpaukseen ja pääsin haastatteluun.

Kun tieto opiskelupaikasta tuli, Paalanen vietti muutaman unettoman yön ja mietti, onko järkevää jättää myyntipäällikön työt ja lähteä opiskelemaan.

- Opiskelu ei kuitenkaan ollut taloudellisesti riski, sillä jäin opintovapaalle ja saan aikuiskoulutustukea. Totta kai raha on pienempi kuin palkka, mutta kyllä sillä pärjää.

Paalanen aikoo käyttää koko 1,5 vuoden opintovapaansa hyödyksi: vaikka tutkinto valmistuisi ennen vapaan loppumista, hän täydentää sitä vielä tarpeellisilla ja mielenkiintoisilla kursseilla ja ylimääräisillä työharjoitteluilla.

Ravintolakokin ammattitutkintoon valmistava aikuisopiskelu on ollut täysipäiväistä opiskelua, johon sisältyy paljon työpaikoilla oppimista. Harjoittelupaikat Paalanen on löytänyt kotikaupungistaan Kouvolasta, ja sinne hän toivoo työllistyvänsä myös valmistumisen jälkeen.

Paalanen uskoo, että tulevaisuudessa hän voisi mahdollisesti yhdistää työssään ravintolakokin ammattitaitoa sekä kaupallista kokemustaan. Merkonomin ja kokin tutkinnot yhdistettynä työkokemukseen luovat laajan pohjan tulevaisuuden työmarkkinoille. Aluksi hän haluaa kuitenkin saada vankan ammattitaidon kokin töistä.

Perhe on ollut koko ajan tukena opiskelussa. Uuden ammatin mukanaan tuoma ilta- ja viikonlopputyö ei hirvitä, sillä lapset eivät ole enää ihan pieniä.

- Lapseni pitävät ruuanlaitosta ja ovat innoissaan, kun isästä tulee kokki. Teen kaikenlaista ruokaa kotonakin, viikonloppuna syömme usein pitkän kaavan mukaan. Tykkään kokeilla erilaisia raaka-aineita ja uusia juttuja.

Paalaselle ei ole kertaakaan tullut mieleen, että aikuisopiskelu olisi ollut väärä päätös.

- Opiskelu ei ole tuntunut raskaalta, koska into ja motivaatio on kova.

- Monet ovat sanoneet, että kunpa uskaltaisi itsekin lähteä opiskelemaan aikuisiällä. Kannattaa ehdottomasti!


Teksti ja kuva Silja Häikiö


 

Bensanmyynti vaihtui ravintolan pyörittämiseen

Yrittäjä Antti Puhakka ei lannistunut, vaikka hänen luotsaamansa Möysän Esso joutui luopumaan bensanmyynnistä ympäristösyistä.

- Ehdin olla bensakauppiaana 15 vuotta, ja sinä aikana Lahdesta lopetettiin 15 huoltoasemaa, koska tämä on pohjavesialuetta.

Möysän Esso muuttui kahvilaksi ja on edelleen laajentumassa ravintolaksi. Kun liiketoiminta muuttuu, myös henkilökunnan taitoja pitää päivittää.

- Saimme Salpauksessa hyvän perusannoksen ravintola-alan opinnoista. Opiskelimme myös englannin kieltä, ja henkilökuntamme innostui siitä kovasti. Lisäksi sain itse sparrausta liikeideassa ja markkinoinnissa.

Tiiviin koulutuspaketin sisältö ja rahoitus ideoitiin Salpauksessa. Puhakka yllättyi siitä, miten edullista ja helppoa henkilöstön kouluttaminen oli.

- Saimme TE-toimistosta tukea, koska kyseessä oli työntekijän toimenkuvan muuttuminen niin radikaalista. Sinnekin kaikki paperit hoidettiin Salpauksen kautta.

- Räätälöity koulutus on tosi hyvä idea, koska ei yrittäjillä ole välttämättä käsitystä, miten koulutuskuviot toimivat. Tällaisia lyhyitä ja ytimekkäitä koulutuksia yritykset voisivat tehdä vaikka miten paljon enemmän.

Möysässä työskentelee kymmenen vakituisen lisäksi osa-aikaisia työntekijöitä. Koulutuksiin osallistuivat kaikki.


Asiakaspalvelussa ratkaisee asenne

Möysän työntekijöillä on vaihteleva koulutustaso. Puhakan mielestä tärkeintä on aito halu tehdä töitä ja palvella asiakkaita.

- Totinen lantunkitkijä ei sovi porukkaamme, eivätkä asiakkaat siitä tykkää. Olemme etsineet hyviä tyyppejä ja kouluttaneet ja ohjanneet heitä itse. Asiakaspalvelu on sellainen työ, että jollakulla on siihen taipumus sisäsyntyisesti ja jollakulla toisella ei.

Möysän ravintola sijaitsee hyvällä paikalla: vilkkaasti liikennöidyssä risteyksessä lähellä Lahden keskustaa. Hyvä liikepaikka ei kuitenkaan pelkästään selitä sitä, että yritys on menestynyt suurista muutoksista huolimatta.

- Jos meillä tehtäisiin töitä naama nurinpäin, tämä ei olisi vilkas paikka. Meillä on ansaittua ammattiylpeyttä siihen, että palvelemme asiakkaita hyvin ja meillä käy paljon porukkaa.

Teksti Silja Häikiö, kuva Sanna Henttonen


Gluteenittomia herkkuja Hartolasta joka puolelle Suomea 

Parikymmentä vuotta sitten Pirkko Hämäläinen pyöritti lypsykarjatilaa ja leipoi sivuelinkeinona karjalanpiirakoita, leipiä ja pullaa. Nyt hän johtaa Vuohelan Herkkupuotia, joka on Suomen suurin gluteenittomien tuoretuotteiden valmistaja.

Hartolalainen Vuohelan Herkkupuoti on kasvanut vauhdilla. Yritys palkkasi ensimmäisen työntekijänsä vuonna 2004, ja nyt työntekijöitä on yli neljäkymmentä. Myös liikevaihto on kasvanut viime vuosina huimasti, vuoden 2009 liikevaihto oli 3,5 miljoonaa euroa.

Vuohelan Herkkupuoti erikoistui gluteenittomiin tuotteisiin, koska Pirkko itse sairastui keliakiaan 2000-luvun alussa. Lopullisen sysäyksen gluteenittomien leivonnaisten pariin antoi erikoisruokavaliohanke, johon Pirkko sairastuttuaan osallistui.

Vuoden 2003 alussa Vuohelan Herkkupuoti oli esillä Yleisradion Kamera kiertää -ohjelmassa. Ohjelma oli alun perin tarkoitus tehdä karjalanpiirakoista, mutta lopulta päätuotteeksi siinä nousi tattarilimppu.

- Sen jälkeen puhelin alkoi soida, ja ympäri Suomea ihmiset kertoivat, että saattoivat tuntea melkein limpun tuoksunkin television välityksellä, kertoo Pirkko.

- Siinä vaiheessa emme vielä toimittaneet tuotteitamme kauppoihin, joten lähetin niitä yksityisille ihmisille Matkahuollon kautta. Sitten asiakkaiksi tuli Lahden kauppahalli ja Hakaniemen halli Helsingistä, ja nyt meillä on lähes kuusisataa jälleenmyyjää ympäri Suomen.

- Meille ykkösasia on maku, jolla erotumme muista toimittajista. Olen soveltanut maatilan emäntänä oppimaani leipomistapaa näihin gluteenittomiin tuotteisiin.


Aikuiskoulutusmyönteinen työnantaja ei halua urautua

Vuohelan Herkkupuoti on kouluttanut henkilökuntaansa systemaattisesti viime vuosien aikana. Koulutuskeskus Salpaus on järjestänyt Vuohelan Herkkupuodin tarpeisiin muun muassa rekrytointikoulutusta, räätälöityä täsmäkoulutusta ja oppisopimuskoulutusta.

- Yksi työntekijämme valmistui juuri kondiittoriksi ja kolme leipuri-kondiittoriksi. Nyt on alkamassa esimiesten koulutuksia erikoisammattitutkintojen puolelle. Ajatus on, että kouluttautumista jatketaan koko ajan.

- Yrityksemme kasvaa voimakkaasti, joten henkilökunnan täytyy kasvaa mukana. Koko ajan tarvitaan uutta, päivitettyä tietoa. Mielestäni koulutuksessa tärkeintä ei ole tutkinto, vaan uudet ajatukset. On tärkeää, että ei uraudu. 

Yrityksen koulutusmyönteisyys näkyy myös ulospäin: Vuohelan Herkkupuoti valittiin vuoden 2010 aikuiskoulutusmyönteiseksi työnantajaksi Päijät-Hämeessä.
 
- Palkinto oli yllätys, ja se tuntui hienolta. Palkinnossa konkretisoitui se, että koulutus ei jää meillä sanahelinäksi, vaan teemme oikeasti töitä henkilökuntamme koulutuksen eteen.

Teksti Silja Hjerppe, kuva Vuohelan Herkkupuoti


 

 

 

 

 

 

Tuomas Häläinen

voittoisa drinkki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mika Paalanen
Mika Paalanen vaihtoi myyntipäällikön työt kokkiopintoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Antti Puhakka, Möysä
Yrittäjä Antti Puhakan mielestä iloinen asenne on tärkeintä asiakaspalvelutyössä.
Möysä
Möysän ravintola sijaitsee hyvällä paikalla: vilkkaasti liikennöidyssä risteyksessä lähellä Lahden keskustaa.

 

 

 

 

Pirkko Hämäläinen
Mielestäni koulutuksessa tärkeintä ei ole tutkinto, vaan uudet ajatukset, sanoo Vuohelan Herkkupuodin yrittäjäomistaja Pirkko Hämäläinen.