Kansainvälisyys - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Esittely > Kehittämistoiminta > Kansainvälisyys

Kansainvälisyys Salpauksessa

Salpauksen kansainvälinen oppimismaisema koostuu henkilökohtaisesti toteutettavista opintopoluista. Kansainväliset opintopolut voivat sisältää työssäoppimisjaksoja ulkomailla, alakohtaisten kansainvälisten osaamissisältöjen kehittämistä kotimaassa, kotikansainvälistymisen hyödyntämistä ja kaiken aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukemista osaksi tutkintoa.
 
Viime vuonna 134 opiskelijaa suoritti 2 – 12 viikon jakson ulkomailla, joko yrityksessä työssäoppimassa tai ulkomaisessa oppilaitoksessa opiskelijana. Suosituimpia kohdemaita ovat olleet Alankomaat, Espanja, Saksa ja muut Euroopan maat, joiden lisäksi ulkomaan jaksoja suoritetaan vuosittain myös Aasiassa ja muilla Euroopan ulkopuolisilla alueilla. Ulkomailta meille saapuvat opiskelijat ja henkilökunta kansainvälistävät osaamista oppilaitoksemme ja alueen yritysten arjessa. 
 
Salpauksessa on käynnissä lukuisia kansainvälisiä hankkeita, joissa kehitetään muun muassa uusia osaamisalueita ja uudenlaisia virtuaalisia kansainvälisiä oppimisympäristöjä. Pääosin kaikki kv-verkostomme tukevat opiskelijoiden ja henkilöstön työssäoppimis- tai työelämäjaksoja ulkomailla. Opiskelijat ja henkilöstö osallistuvat myös kansainvälisten hankkeiden seminaareihin ja tapahtumiin ulkomailla sekä oppilaitoksemme myötää rahoitusta myös ns omaehtoiseen työssäoppimiseen ja opiskeluun ulkomailla. Tämä mahdollistaa ja kannustaa opiskelijoita oma-aloitteisuuteen työssäoppimis- tai opiskelupaikan hankkimiseen ulkomailta.

 

Kysy lisää kansainvälisestä toiminnastamme

• Anne Jousala, suunnittelija, puh. 050 4036829
• Ulla Pantsar, suunnittelija, puh. 050 309 3216
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@salpaus.fi

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx