Vararehtori Katajisto: Salpauksen hyvä olla muutoksen etujoukoissa - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Vararehtori Katajisto: Salpauksen hyvä olla muutoksen etujoukoissa
Uutinen
Seija Katajisto
15.8.2014 10:35

Vararehtori Katajisto: Salpauksen hyvä olla muutoksen etujoukoissa

​Salpauksen vararehtorina aloittanut Seija Katajisto peräänkuuluttaa osaamisen jakamista ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Ammatillisen koulutuksen uudistukset ovat Salpaukselle mahdollisuus, jos niihin lähdetään rohkeasti etukenossa.
 
Kasvatustieteen maisteri, artenomi (AMK) Seija Katajisto, 53, on aloittanut työnsä Koulutuskeskus Salpauksen vararehtorina elokuun alussa. Katajisto vastaa Salpauksen uudessa, tammikuussa voimaan tulevassa organisaatiossa Opiskelija-, kehittämis- ja työelämäpalveluista. Uuden organisaation toimintaa käynnistetään jo syksyn aikana.
 
Katajisto on toiminut rehtorina Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä, Luksiassa, vuodesta 2000 alkaen, ja sitä ennen rehtorina Vihdin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Opetushallituksessa.
 
– Olen todella innoissani Salpauksen vararehtorin työstä, sillä tässä pystyn laajasti hyödyntämään aiempaa kokemustani, Katajisto kertoo.
 

Hyvät käytännöt koko organisaation käyttöön

 
Katajiston mukaan kaksi tärkeää asiaa ammatillisessa koulutuksessa ovat uudet tutkintojen perusteet sekä läpäisyn tehostaminen.
 
– Uusiin tutkintojen perusteisiin liittyen meidän pitää miettiä, mitä joustavat opintopolut tarkoittavat Salpauksen arjessa, ja millaisia pedagogisia ratkaisuja ne vaativat. Läpäisystä taas on hyvä muistaa, että rahoituksen uudistukset eivät ole meille uhka, jos läpäisy toimii hyvin, Katajisto sanoo.
 
– Uskon, että hyvät käytännöt ovat jo olemassa tässä organisaatiossa, mutta ne saattavat olla esimerkiksi jollain yhdellä alalla tai yhdellä opettajalla. Nyt hyvät käytännöt pitääkin saada esiin ja muuttaa ne Salpaus-tason osaamiseksi.
 
Katajiston mukaan hyvien käytäntöjen löytämisessä auttavat osaamisen jakaminen, keskinäinen oppiminen ja yhteistuumin tekemisen kulttuuri. Hän ymmärtää kuitenkin, että muutos ei tapahdu kädenkäänteessä, sillä opettajan työssä on totuttu yksin tekemiseen.
 

Rohkeasti muutokseen

 
– Ensivaikutelmana sanoisin, että Salpauksessa on kehittämisen henki, ja täällä on tahtoa olla aktiivinen toimija ammatillisen koulutuksen muutoksissa. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta toivon, että tulevina vuosina Salpaus vie muutosta eteenpäin, eikä päinvastoin, Katajisto linjaa.
 
Katajisto sanoo, että tulevien muutosten ja uudistusten myötä jokainen joutuu käymään oman mukavuusalueensa ulkopuolella, mutta ei pidä tätä huonona asiana.
 
– Ylipäätään ihmiselle on hyväksi opetella ja kokeilla jotain uutta, jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt koskaan aiemmin. Siitä voi saada hyvin vaikuttavia kokemuksia. Tämä olisi hyvä muistaa erityisesti meidän koulutusorganisaatiossa työskentelevien.
 
– Toivon kaikille rohkeutta tulevaisuuden haltuunottoon. Me pystymme kyllä, kun yhdessä uskallamme, Katajisto summaa.
 
 
Seija Katajisto
 
• Koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja artenomi AMK.
• 53-vuotias.
• Asuu miehensä kanssa Sysmässä vanhassa kansakoulussa, jossa miehen vanhemmat ja isovanhemmat ovat toimineet opettajina.
• Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksian rehtori 2000–2014, sitä ennen Vihdin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen rehtori vuodesta 1994 lähtien. Työskennellyt myös Helsingin yliopistossa ja Opetushallituksessa.
• Kouluttautunut aktiivisesti työn ohella, viimeksi johtamisen erikoisammattitutkinto vuonna 2013.
• Harrastaa ulkoilua, liikuntaa, lukemista, musiikkia, ruoanlaittoa ja uuden oppimista, sekä viihtyy Päijänteellä vanhasta proomusta tehdyllä aluksella.
• Perheeseen kuuluvat mies, miehen 20-vuotias tytär ja Yoda-niminen Jack Russell -terrieri.
 
Vararehtori Seija Katajisto, puh. 050 5897083
 
teksti: Tiina Jakobsson
kuva: Sanna Henttonen
 
http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx