Vaatetusalan opiskelijoiden lopputyönäyttely esillä Kulinaaritalossa - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Vaatetusalan opiskelijoiden lopputyönäyttely esillä Kulinaaritalossa
Opiskelijatarina
29.1.2016 14:20

Vaatetusalan opiskelijoiden lopputyönäyttely esillä Kulinaaritalossa

​Koulutuskeskus Salpauksen Kulinaaritalossa (Svinhufvudinkatu 6) pääsee parin viikon ajan ihailemaan vaatetusalan opiskelijoiden tuotoksia. Kolmannen vuoden opiskelijoiden toteuttamat asukokonaisuudet ovat esillä aulatilassa 29.1.–10.2. Näyttelyssä kerrotaan myös asujen taustoista.

Näyttelyn avajaisia vietettiin perjantaina 29.1., jolloin opiskelijat olivat paikalla kertomassa tekemistään asuista.


- Halusin tehdä jotain romanttista ja goottityylistä, sillä pidän siitä itse, kertoo musta-violetin asukokonaisuuden tehnyt Aliisa.

- Asussa on paljon yksityiskohtia, sillä halusin näyttää, mihin pystyn.

Henna Sihvola haki lopputyöhönsä inspiraatiota voimistelutaustastaan sekä kiinnostuksestaan teatteripuvustusta ja lavavaatetusta kohtaan.

- Ajattelin myös tätä vuodenaikaa ja että kuvat asusta voisi ottaa ulkona, kertoo Henna, jonka työn nimi on Jääsoturi.

Aliisa ja Henna valmistuvat pian vaatetusalan artesaaneiksi. Aliisaa kiinnostaa työ erityisesti valmistamisen tai kaavoituksen parissa, Henna taas toivoo työllistyvänsä teatteripuvustuksen pariin. Kumpikin pitää myös lisäopintoja mahdollisena vaihtoehtona.

Vaatetusalan artesaanin opinnoissa Salpauksessa perehdytään etenkin yksilöllisten vaatteiden suunnitteluun ja valmistamiseen. Vaatetusalan artesaanilta vaaditaan luovuutta, taiteellista silmää ja kädentaitoja. Koulutus antaa valmiudet toimia itsenäisenä yrittäjänä valmistaen yksilöllisiä tuotteita tai työskennellä toisen palveluksessa erilaisissa valmistus-, huolto-, myynti-, esittely- ja ohjaustehtävissä.

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx