Tutorpäivässä tutustuttiin, räpättiin ja ideoitiin - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Tutorpäivässä tutustuttiin, räpättiin ja ideoitiin
Opiskelijatarina
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijat kehittävät tutortoimintaa Salpauksessa. Tutorpäivä antoi tutoreille ideoita ja rentoutusta.
25.2.2016 8:25

Tutorpäivässä tutustuttiin, räpättiin ja ideoitiin

Keskiviikkona 17.2. järjestettiin Salpauksen Tutorpäivä, jonka suunnittelusta ja toteuttamisesta vastasi ryhmä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijoita. Kolmannen vuoden opiskelijat kehittävät tutortoimintaa osana opintojaan. Onnistuneesta päivästä ja kehittämisprojektista kertoo Kristina Klinga.

Päivän perimmäinen tarkoitus oli yhdistää Salpauksen tutoreita, jotka eivät olleet kovinkaan paljon tekemisissä keskenään. Toinen tavoite päivälle oli antaa tutoreille ideoita ja eväitä itse tutortoimintaan. Huolellisen suunnittelutyön ansiosta päivä sujui onnistuneesti alusta loppuun.

Päivän alkaessa aamuyhdeksältä paikalle oli iloksemme saapunut 18 tutoria eri kampuksilta sekä aloilta. Aloitimme tutustumalla hieman toisiimme sekä käymällä läpi fiiliksiä.

Kerroimme tutoreille ideoistamme kehitteillä olevaan tutor-oppaaseen, ja tutorit saivat tehtäväkseen pohtia itsekin oppaan sisältöä. Saimme koottua paljon hyödyllisiä ideoita, joita voimme käyttää oppaan kehittämisessä sekä toteuttamisessa.


Tutorit pääsivät päivän aikana osallistumaan myös erilaisiin toimintapisteisiin, joilla käytiin läpi hyödyllisiä asioita tutortoimintaan liittyen. Monipuolisilla pisteillä oli heittäytymistä räpin ja runouden muodossa, kokonaisvaltaista tapahtumansuunnittelua, kädentaitojen sekä median ja verkon hyödyntämistä käytännössä sekä liikunnallinen piste.

Ahertamisen lomassa ehdittiin nauttia myös kahvitauosta pienen purtavan kera. Tästä virkistyneenä pääsimme kuulemaan LAMK:n tutortoiminnasta sekä Salpauksen viestinnästä. Päivän loppupuolella katsoimme myös kevennykseksi tutor-videon. Päivä oli siis täynnä tietoa ja toimintaa.

Tavoitteena elvyttää tutortoiminta etenkin Vipusenkadulla

Tutortoiminnan kehittämisprojektin alussa pyrimme parhaamme mukaan kartoittamaan toiminnan nykyistä tilaa. Huomasimme toiminnan olevan vähäistä ja melko näkymätöntä itse kampuksilla.

Tähän mennessä projektin suurin osa on ollutkin Tutorpäivä, jossa pääsimme osallistamaan tutoreita toiminnan kehittämiseen ja tarjoamaan oman alamme osaamista. Suuri ongelma on se, että opot ja muu henkilökunta eivät ehdi ohjata tutoreita tarpeeksi. Tutoreiden tulisi siis olla itsenäisiä ja oma-aloitteisia toiminnan suhteen.


Tulevien viikkojen aikana keskitymme etenkin Vipusenkadun toimipisteen toimintaan, sillä siellä olemme huomanneet tarvetta kehitykselle. Tämän lisäksi kehitämme tutor-opasta sekä motivoimme tutoreita parhaamme mukaan itsekin toiminnan elvyttämiseen kampuksilla.

Kiitämme suuresti kaikkia Tutorpäivään osallistuneita tutoreita sekä päivän toteuttamiseen osallistuneita henkilöitä. Näillä näkymin projektimme jatkuu lukukauden loppuun saakka. Osa ryhmästämme lähtee hankkimaan uudenlaista näkökulmaa ammattiin ja osaamiseensa, kun taas osa jää puurtamaan tämän projektin pariin. Meihin saa ja pitää olla yhteydessä, jos asiaan liittyen syntyy kysyttävää, kehitettävää, uusia ideoita tai yhteistyö kiinnostaa. Voit ottaa yhteyttä ja seurata projektiamme Instagramissa @tutorprojekti.

Teksti ja kuvat: Kristina Klinga, kristina.klinga(a)edu.salpaus.fi
http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx