Taloushallinnossa on monipuolisia tehtäviä ja vakaat työnäkymät - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Taloushallinnossa on monipuolisia tehtäviä ja vakaat työnäkymät
Opiskelijatarina
Sanna Lindfors
Sanna Lindforsin mielestä taloushallinnon työn oppii parhaiten käytännössä, joten oppisopimuksella opiskelu sopii siihen hyvin.
11.8.2014 14:45

Taloushallinnossa on monipuolisia tehtäviä ja vakaat työnäkymät

​Sanna Lindfors on valmistunut tradenomiksi markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdosta. Oma ala löytyi kuitenkin taloushallinnosta, johon liittyen Lindfors suorittaa nyt ammattitutkintoa.
 
Jo tradenomiopinnoissaan Lindfors mietti suuntautumista taloushallintoon, mutta valitsi markkinoinnin, koska ajatteli siten saavansa laajemmat työmahdollisuudet. Kilpailu työpaikoista oli kovaa, ja pitkäaikaista työtä ei ollut helppo löytää. Pisimpään hän työskenteli Päijät-Hämeen kesäyliopistossa koulutussihteerinä.
 
Jäätyään työttömäksi Lindfors osallistui TE-toimiston taloushallinnon ja sihteerityön koulutukseen tavoitteenaan lähteä kouluttautumaan taloushallinnon ammattilaiseksi. Lindfors alkoi etsiä
työssäoppimispaikkaa, jossa pääsisi käytännössä tutustumaan kirjanpitotyöhön.
 

Harjoittelupaikka löytyi Facebookin kautta

 
– Taloushallinnon alalla on hyvä työllisyystilanne, mutta harjoittelupaikkaa oli vaikea löytää. Päätin kääntää jokaisen kiven, ja sitten muistin, että ala-asteen luokkakaverini vanhemmilla on tilitoimisto, Lindfors kertoo.
 
– En ole ollut luokkakaveriin yhteydessä peruskoulun jälkeen, mutta laitoin hänelle Facebookissa viestiä, ja kysyin mahdollisuudesta päästä harjoitteluun vanhempien yritykseen. Viime joulukuussa sitten aloitin harjoittelun Tilipalvelu Nikusella.
 
Harjoittelu sujui ilmeisen hyvin, sillä Lindfors ja yrittäjäpariskunta alkoivat keskustella jatkosta. Tulossa on sukupolvenvaihdos, ja muun muassa siihen liittyen yritys tarvitsi uutta työntekijää. Huhtikuussa Lindfors aloitti yrityksessä oppisopimuskoulutuksen tähtäimenään taloushallinnon ammattitutkinto. Suurin osa oppimisesta tapahtuu työpaikalla, ja Lindfors saa työstään TESin mukaista palkkaa.
 

Yrittäjien pitkästä kokemuksesta paljon opittavaa

 
– Nyt tuntuu hienolta, kun elämässä on enemmän vakautta. Työsopimuskin on kirjoitettu toistaiseksi voimassaolevaksi, eikä sen kahden vuoden ajaksi, jonka oppisopimus kestää, Lindfors iloitsee.
 
Lindfors on mielissään myös pienen yrityksen hyvästä ilmapiiristä ja yhteensopivista henkilökemioista. Ammattitutkinnon suorittamisessa on hyötyä työnantajien pitkästä työkokemuksesta, josta alalle kouluttautuva ammentaa oppia.
 

”Kaupallinen ala on minun juttuni”

 
– Taloushallinnon työ on monipuolisempaa kuin osasin kuvitella. Tässä pääsee asiakkaiden kautta tutustumaan yrittäjyyteen ja näkee, millaista se konkreettisesti on. Käytännön tilitoimistotyössä myös ymmärtää, miksi asiat pitää tehdä tietyllä tavalla, sillä meillä on osaltamme vastuu asiakkaiden liiketoiminnasta, Lindofrs kertoo.
 
Entä onko aiemmasta tutkinnosta ollut hyötyä uuteen ammattiin kouluttautuessa?
 
– Ilman muuta on ollut hyötyä. Osaan esimerkiksi laajemmin kauppatieteitä, ja mielestäni niiden pitäisi kuulua kaikkien yleissivistykseen. Kaupallinen ala on kyllä minun juttuni.
 
 
teksti: Tiina Jakobsson
kuva: Katariina Malkki

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx