Salpauksessa vietetään Nenäpäivää - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Salpauksessa vietetään Nenäpäivää
Uutinen
5.11.2015 9:55

Salpauksessa vietetään Nenäpäivää

​Nenäpäiväkeräys näkyy Salpauksessa monella tavalla. Ohjelmassa on esimerkiksi salsaa, nenäsohvan vierailu ja Nenäpäiväiltamat.

Terveisiä nenäsohvalta

Tiistaina ja keskiviikkona 3.–4.11. Ståhlberginkatu 4 A:n ala-aulaa koristi punainen nenäsohva. Näiden päivien aikana sohvalla vieraili lahtelaisten urheilujoukkueiden pelaajia, joiden kanssa opiskelijat pääsivät kuvauttamaan itsensä. Samalla käytiin valokuvakilpailu, jossa kolme hassunhauskaa kuvaa palkittiin elokuvalipuilla.

Tempaus oli osa valtakunnallista Nenäpäiväkeräystä, joka kestää tänä vuonna kuukauden. Nenäpäiväkeräykseen liittyy punainen nenäsohva, joka kiertää eri paikkakunnilla.

Sohvalla käväisi tiistaina myös Nenämies, jota seurasi Ylen kuvaaja. Tiistain tapahtumat saattavat näkyä valtakunnallisessa Nenäpäivälähetyksessä perjantaina 6.11., jolloin vietetään varsinaista Nenäpäivää.

Salsaa, geokätköilyä ja nasukuvia Businesstalossa

Businesstalossa vietetään Nenäpäivää perjantaina 6.11. Päivän aikana pääsee muun muassa tutustumaan Windows 10 -käyttöjärjestelmään nopeiden tietoiskujen avulla, testaamaan geokätköilyä ja ottamaan selfien talon possumaskotin kanssa.

Lisäksi Businesstalon opiskelijat osallistuvat Nenäpäivään tanssimalla ja opettamalla salsaa muillekin perjantaina kello 13–14 luokassa 114. Nenäpäivän asiaa tuet ostamalla itsellesi uuden punaisen nenän kahdella eurolla luokasta 114.

Lue lisää Businesstalon Nenäpäivä-hulinoista Facebookista.

Tervetuloa Nenäpäiväiltamiin keskiviikkona 11.11.

Keskiviikko-iltana 11.11. Wanhassa Teatterissa vietetään Nenäpäiväiltamia kello 18–21.

Hyväntekeväisyystapahtumassa esiintyvät Ideaali ja Jay Who, opettajien NenäpäiväBändi sekä Salpauksen opiskelijoita. Illan aikana nähdään myös välähdyksiä nenäsohvalta sekä päästään seuraamaan tanssiesitystä.

Luvassa lisäksi kakkukahvit, arpajaiset ja paljon muuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Nenäpäiväiltamat järjestää Kauppaoppilaitoksen Kiltakunta ry eli Salpauksen liiketalouden opiskelijoiden oppilaskunta, joka oli myös nenäsohvatempauksen takana. Kiltakunta löytyy Instagramista @kiltakunta_liiketalous.

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx