Salpauksen opiskelijat SAKUstars-kisoihin Ouluun 21. - 23.4. - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Salpauksen opiskelijat SAKUstars-kisoihin Ouluun 21. - 23.4.
Uutinen
SAKUstars2013
Kilpailijat keskittyvät kuvataidetehtävään SAKUstars 2013 -tapahtumassa, joka järjestettiin Lahdessa. Kuva: SAKU ry
16.4.2015 13:40

Salpauksen opiskelijat SAKUstars-kisoihin Ouluun 21. - 23.4.

​Ammattiin opiskelevien SAKUstars-kulttuurikilpailut kokoavat Ouluun kilpailijoita eri puolelta Suomea 21. – 23.4. Mukana kisoissa on seitsemän Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijaa, jotka osallistuvat eri lajeihin musiikin, kuvataiteen ja kirjoittamisen sarjoissa.
 
SAKUstars-kilpailut tunnetaan hyvästä ja kannustavasta hengestään. Monet opiskelijat osallistuvat kisoihin useana vuonna. Myös Salpauksen kilpailijoista lähes kaikki ovat osallistuneet SAKUstars-kilpailuihin aikaisemminkin.
 
- Ekalla kerralla oli niin siistiä, että tämä jäi perinteeksi, kertoo tarjoilijaopiskelija Kimi Velin, joka kilpailee rap-sarjassa.
 
Sisarukset Johanna ja Jasmine Aartolahti osallistuvat Oulussa kahteen eri lajiin: karaokeen ja kuvataiteen eri muotoihin.
 
- Nyt on viimeinen mahdollisuus osallistua, koska olen valmistumassa, kertoo kolmatta kertaa kisoihin lähtevä Jasmine.
 
- Tykkään kisaamisesta. Taide ja kulttuuri kiinnostavat, kertoo Johanna.
 
Johanna osallistui myös kilpailujen ennakkosarjaan, jossa hän sai kunniamaininnan kirjoitelmallaan ”Ilotulitus”.
 
SAKUstars on kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. SAKUstars 2015 -tapahtuman järjestävät Oulun seudun ammattiopisto ja Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry.
 

Jasmine Aartolahti, Kimi Velin ja Johanna Aartolahti ovat kilpailleet SAKUstarseissa myös aikaisempina vuosina. Kuva: Juuso Kariniemi
 

Salpauksen kilpailijat ja lajit

  • Audiovisuaalisen viestinnän opiskelija Mari Niemi, taidetta kahdessa tunnissa
  • Musiikkiteknologian opiskelija Teemu Mäkinen, karaoke ja kansanlaulu / klassiset- ja hengelliset laulut
  • Tarjoilijaopiskelija Kimi Velin, rap-sarja
  • Graafisen suunnittelun opiskelija Toni Tilsala, digikuvataidetta päivässä ja taidetta kahdessa tunnissa
  • Audiovisuaalisen viestinnän opiskelija Maria Soilu, karaoke ja runo tunnissa
  • Muotoilun ja mallintamisen opiskelija Johanna Aartolahti, karaoke ja taidetta kahdessa tunnissa
  • Vaatetusalan opiskelija Jasmine Aartolahti, karaoke ja mallin mukaan
 

Lisätietoja

opiskelijatoiminnan koordinaattori Maija Eerola
puh. 044 708 0703, maija.eerola[@]salpaus.fi
 
http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx