Painonnostolaitteet valmistuivat osana opintoja - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Painonnostolaitteet valmistuivat osana opintoja
Opiskelijatarina
22.2.2016 8:25

Painonnostolaitteet valmistuivat osana opintoja

​Kolmannen vuoden levyseppähitsaajaopiskelija Pate Romppanen on onnistunut yhdistämään opinnot ja intohimoisen harrastuksensa. Tästä osoituksena Koulutuskeskus Salpauksen Katsastajankadun toimipisteessä valmistui osana opintoja ensin käsipaino, tänä vuonna myös painonnostopenkki ja siihen tanko.

- Mulla oli himassa joskus painonnostopenkki, mutta se hajosi, kertoo Pate, joka käyttää päivässä noin tunnin treenaamiseen. Suosikkilajeja ovat crossfit ja punttisali.

Idea painonnostovälineiden rakentamiseen heräsi halusta treenata myös kotona. Koneet, tarvikkeet ja tarvittava apu löytyivät Salpauksesta, joten idea kehittyi pian toiminnaksi.

Painonnostopenkin ja tangon tekemiseen kului yhteensä noin neljä kuukautta. Työn hän teki lähinnä itse, mutta sai välillä jeesiä opiskelukavereilta ja opettajilta.

- Ensin tein tangon ja sitten aloin tehdä penkkiä. Alustan löysin valmiina, mutta loput tein itse. Kun runko oli valmis, lisäsin vielä varmistusraudat ja muut. Viimeiseksi lisäsin pehmusteet ja maalasin.

Rakentaessa Pate kiinnitti huomiota etenkin laitteen turvallisuuteen. Säädettävyyden ansiosta loukkaantumisriski on miehen mukaan penkkiä käytettäessä pieni. Lopputulokseen Pate on muutenkin pääosin tyytyväinen.

- No ihan täydellisesti se ei ole sellainen kuin aattelin, mutta aika lähellä.

Pate haki peruskoulun jälkeen kone- ja metallialalle, sillä haaveili pitkään asesepän työstä. Nyt tulevaisuudensuunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet, ja armeijan jälkeen haaveissa on jatko-opiskelu. Keväällä valmistuva nuori mies on joka tapauksessa iloinen siitä, että opinnoista on jäänyt käteen tutkintopaperin lisäksi taito käyttää alan koneita ja laitteita.

- Olin aiemmin rakentanut puusta, mutta muuten ei ollut kokemusta. Hyvää opinnoissa on ollut etenkin se, että on saanut kokemusta.

Kone- ja metallialan perustutkinnon voi Koulutuskeskus Salpauksessa suorittaa Lahdessa ja Heinolassa. Heinolassa voi suuntautua levyseppähitsaajaksi, Lahdessa sen lisäksi kunnossapitoasentajaksi, koneistajaksi ja koneenasentajaksi.

Teksti: Laura Uotila, kuva: Sauli Hakala

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx