Päijät-Hämeen vuoden 2015 aikuisopiskelijat on valittu - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Päijät-Hämeen vuoden 2015 aikuisopiskelijat on valittu
Uutinen
Päijät-Hämeen vuoden 2015 aikuisopiskelijoiksi valitut Aydin Asaad (toinen vasemmalta) ja Juhani Sulku (kolmas vasemmalta) palkittiin perjantaina 2.10.
2.10.2015 14:05

Päijät-Hämeen vuoden 2015 aikuisopiskelijat on valittu

​Vuoden 2015 päijäthämäläisiksi aikuisopiskelijoiksi on valittu Aydin Asaad ja Juhani Sulku. Tunnustukset myönnettiin perjantaina 2.10. aluehallintoviraston, ELY-keskuksen ja Opin ovi -ohjaajaverkoston järjestämässä Eväitä uraohjaukseen -seminaarissa Lahdessa.

Vuoden ammattiin opiskeleva aikuisopiskelija Aydin Asaad suorittaa Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan tutkintoa. Aikaisemmin hän on opiskellut Koulutuskeskus Salpauksessa, Lahden kansanopistolla ja Lahden diakonian instituutissa.

Palkintoraati korosti perusteluissaan Asaadin aktiivisuutta ja päämäärätietoisuutta.

- Aydin Asaad on aktiivinen oman henkilökohtaisen opintopolun toteuttamisessa ja hankkii kulloiseenkin tarpeeseensa soveltuvan tavan kerryttää osaamistaan, raati toteaa.

- Asaad on upea esimerkki siitä, miten asenne ja tahtotila ratkaisevat. Hän on mainio malli maahanmuuttajille aktiivisesta kouluttautujasta.

Vuoden harrasteopiskelijaksi valittu Juhani Sulku muutti eläkepäivinään Oulusta Lahteen voidakseen osallistua viulunrakennuksen opetukseen. Wellamo-opistolla opiskeleva Sulku on raadin mukaan ihailtava esimerkki aktiivisesta eläkeläisestä, joka haluaa oppia ja olla ryhmässä.

- Juhani Sulku on hienoa, uutta aktiivista elämänvaihetta elävä opiskelija. Hän on esimerkki henkilöstä, johon sopivat sanonnat ”Vierivä kivi ei sammaloidu” ja ”Oppia ikä kaikki”, valintaraati toteaa perusteluissaan.

Vuoden päijäthämäläiset aikuisopiskelijat valitsi Lahden Opin ovi -ohjaajaverkosto, jossa ovat mukana Koulutuskeskus Salpaus, Lahden diakonian instituutti, Lahden ammattikorkeakoulu, Lahden Yliopistokampus, Wellamo-opisto, Lahden kansanopisto, Lahden yhteiskoulun aikuislukio, Lahden lukiot sekä Lahden seudun erilaiset oppijat ry. Raadin puheenjohtajana toimi Päijät-Hämeen kesäyliopiston rehtori Eija Pollari.

Opin ovi -ohjaajaverkosto neuvoo ja auttaa koulutusvaihtoehtojen suunnittelussa esimerkiksi päivystämällä keskiviikkoisin Hämeen TE-toimiston Lahden toimipisteessä sekä järjestämällä koulutustoreja.

Lisätietoja

opinto-ohjaaja Eija Tamminen, aikuiskoulutus- ja työelämäpalvelut, Koulutuskeskus Salpaus, p. 050 385 5560

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx