Oppisopimuskoulutus sopii kauppiaalle - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Oppisopimuskoulutus sopii kauppiaalle
Opiskelijatarina
Antti Siira
7.9.2015 12:55

Oppisopimuskoulutus sopii kauppiaalle

Hollolan K-supermarketin kauppias Antti Siira meni ensimmäisen kerran kauppaan töihin 13-vuotiaana. Kauppiasura on vienyt miehen mennessään, ja kolmas oma K-supermarket avattiin vuoden alussa Hollolaan. Aikaisemmin Siira on ollut kauppiaana Lahdessa, Okeroisten ja Joutjärven K-supermarketeissa.

- Aikoinaan yritin lähteä ammattikorkeakouluun opiskelemaan insinööriksi, mutta kauppa vaan veti puoleensa.
 
Oppisopimus osoittautui käteväksi tavaksi kouluttautua työssä, ja Siira onkin suorittanut jo kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon ja yrittäjän ammattitutkinnon. Tällä hetkellä tekeillä on yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto.

- Kun tein yrittäjän ammattitutkintoa, minulla oli pohjalla työkokemusta jo toistakymmentä vuotta. Sain siitä hyviä eväitä yrittäjyyteen, ja oli myös hyvä, että koulutus oli suunnattu nimenomaan K-ryhmän tarpeisiin.
 
- Jos yrittäjä lähtee kouluttautumaan, sen täytyy lähteä omasta halusta. Sitoutuminen on tärkeää, mutta myös se, että opinnot joustavat työtilanteen mukaan.
 
Siira aloitti yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon vuonna 2012. Sen jälkeen hän on perustanut kaksi kauppaa, joten opinnot ovat jääneet taka-alalle. Tarkoitus on kuitenkin suorittaa myös tämä tutkinto loppuun.
 
- Opiskelu työn ohessa vaatii ennen kaikkea aikaa saada osaaminen dokumentoitua esitettävään muotoon. Aineisto on usein jo tehtyjä, päivittäisiä asioita. Itse saan kahden kaupan perustamisesta aika paljon aineistoa kirjallisiin töihin.
 

Aina ajan hermoilla

Kauppiaalle tärkeitä taitoja ovat muun muassa nopea reagointi, ongelmanratkaisukyky ja etenkin kokonaisuuksien hallinta.
 
- Tässä on aika monta liikkuvaa osaa, sillä valikoimassa on yli 15 000 tuotetta ja kassatapahtumia on päivittäin 1 500–2 000.
 
Jatkuva itsensä kehittäminen ja uralla eteenpäin meneminen ovat motivoineet Siiraa opintojen pariin.
 
- Mitä isompiin yksiköihin mennään, sitä enemmän tarvitsee myös johtamistaitoja. Kauppiaan täytyy olla aina ajan hermoilla ja kaupan pitää olla joka päivä siinä kunnossa, että asiakas haluaa tulla uudestaankin. Henkilöstön kesken täytyy olla selkeä vastuunjako, jotta jokainen tietää, mitä tekee.
 
Myös Antin vaimo Milla Siira työskentelee Hollolan K-supermarketissa, ja ympäristö on hyvin tuttu perheen tyttärillekin. Kun kauppias ei ole kaupassa, hän on kuitenkin saavutettavissa.
 
- Pääsääntöisesti olen viikonloput vapaalla. Vapaa-ajalla pyrin oikeasti pitämään vapaa-aikaa, mutta toki koko ajan pitää tietää, missä mennään. Tabletti ja sähköposti ovat saatavilla aina.

Sitoutunutta henkilöstöä

Myös henkilöstön kouluttautumiseen Antti Siira suhtautuu myönteisesti.
 
- On motivoituneen ja sitoutuneen työntekijän merkki, jos haluaa kehittää itseään.
 
Leipäosastosta Hollolan K-supermarketissa vastaava Mikko Eronen sai juuri suoritettua esimiesvalmennuksen K-instituutin kautta. Siihen solmittiin oppisopimus Koulutuskeskus Salpauksen kanssa.
 
- Antti yllytti minua opiskelemaan, ja ajattelin, että mahdollisuus kannattaa tietysti hyödyntää, kertoo Eronen.
 
Opiskelu kesti noin kaksi vuotta ja eteni loogisesti ja kätevästi muun muassa nettitehtävillä ja itsenäisillä projekteilla.
 
- Saimme esimerkiksi tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa markkinointitapahtuman. Sen jälkeen piti arvioida, miten onnistui.
 
Hollolan K-supermarketissa on henkilöstöä noin 30.
 
- Edellisestä kaupastani siirtyi tänne 11 työntekijää. Työntekijöiden vaihtuvuus on ollut koko kauppiasurani ajan pientä, kertoo Siira.
 

Lisätietoja kaupan alan oppisopimuskoulutuksesta

Koulutustarkastaja Raimo Tevajärvi, puh. 050 561 9608
raimo.tevajarvi[@]salpaus.fi
 
Teksti Silja Häikiö, kuva Inkä Pietilä
 
http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx