Oppisopimuksella osaava nuori omaan firmaan - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Oppisopimuksella osaava nuori omaan firmaan
Työelämätarina
Perttola
Wemasto Oy:n Vesa Perttola kertoo, että opiskelija suorittaa osan tutkintoon kuuluvista näytöistä yrityksessä ja osan Salpauksen tiloissa.
19.6.2014 10:45

Oppisopimuksella osaava nuori omaan firmaan

​Orimattilalainen Wemasto Oy on palkannut ensimmäisen oppisopimuskoulutettavansa. Yritys näkee tämän hyvänä tapana kouluttaa firmaan työntekijä motivoituneesta nuoresta.
 
Wemasto Oy on metallialan yritys, joka valmistaa teollisuuden putkistoja alihankintana. Yrittäjä ja hitsauskoordinaattori Vesa Perttola kertoo, että oppisopimuksen selvittäminen lähti liikkeelle, kun opiskelija otti yhteyttä ja kysyi, olisiko hänen mahdollista tulla Wemastoon suorittamaan levyseppähitsaajan tutkintoa. Opiskelija on juuri peruskoulun päättänyt sukulaispoika, joka on aiemmin ollut kesätöissä yrityksessä.
 
– Sukulaisuutta tärkeämpää oli se, että tiedän tyypin, ja olen nähnyt hänet työssä. Minulle yrittäjänä ykkösasia on, että pojalla on asenne kohdallaan. Kun motivaatiota löytyy, niin ammattitaidon pystyy hankkimaan, Perttola kertoo.
 
Opiskelijan yhteydenoton jälkeen Perttola soitti Koulutuskeskus Salpaukseen kysyäkseen asiasta.
 
– Sovimme tapaamisen koulutustarkastaja Rita Onkalon kanssa, ja kun tapasimme, niin hänellä olikin meitä varten jo selvät suunnitelmat. Tuolloin kävimme läpi esimerkiksi sitä, mitkä osiot levyseppähitsaajan tutkinnosta pystymme opettamaan Wemastolla, ja mitkä osiot opiskelija suorittaa Salpauksessa. Nyt tapasimme vielä toisen kerran ja allekirjoitimme paperit.
 

Nuorisotakuusta erityistukea oppisopimukseen

 
Perttola kertoo, että koulutustarkastajan kanssa he kävivät läpi oppisopimukseen kuuluvia tukia. Selvisi, että tähän koulutukseen on mahdollista saada erityistukea nuorisotakuusta, koska kyseessä on peruskoulun juuri päättänyt nuori.
 
– Ei tässä mitään hirveää byrokratiaa ole ollut, kaikki on mennyt hyvin, Perttola kertoo.
 
Perttola haluaa oppisopimuksen kautta saada yritykseen hyvän työntekijän, mutta taustalla on myös laajempi ajatus siitä, millainen työnantaja Wemasto on.
 
– Mieluummin koulutamme nuoria meille töihin, ja työllistämme Suomessa asuvia osaajia. Emme halua käyttää vuokrafirman kautta tulevia työntekijöitä, jotka käyvät vain tekemässä työkeikan ja lähtevät sitten pois.
 

”Vaatii vähän psykologiaa, että nuoren saa oppimaan”

 
Millaisin ajatuksin Perttola lähtee yrityksen ensimmäiseen oppisopimuskoulutukseen?
 
– No, sitten vain aletaan hommiin, ja ryhdytään käymään opintosuunnitelmaa järjestyksessä läpi. Toki nuoren kouluttaminen teettää minulle ylimääräistä työtä, mutta olen ottanut tämän asiakseni ja aion hoitaa homman kunnialla.
 
Aiempaa kokemusta Perttolalla on juuri ammattiin valmistuneiden nuorten ohjaamisesta.
 
– Kärsivällisyyttä nuorten opastaminen vaatii, ei voi olettaa, että he osaisivat heti kaiken. Täytyy myös miettiä, millä tasolla ohjattavan taidot ovat, ja millaisia tehtäviä hänelle voi antaa. Kyllä siinä jonkinlaista psykologiaa tarvitaan, kun ihmiset oppivat eri tavalla, Perttola pohtii.
 

Lisätietoja Salpauksen kone- ja metallialan oppisopimuskoulutuksesta

Koulutustarkastaja Rita Onkalo, puh. 050 526 5889
 
teksti ja kuva: Tiina Jakobsson
 
http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx