Nuohoojalle oppisopimuskoulutus on paras tie katolle - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Nuohoojalle oppisopimuskoulutus on paras tie katolle
Työelämätarina
Jana Orenius on ollut nuohousalalla yli 10 vuotta.
27.1.2016 9:35

Nuohoojalle oppisopimuskoulutus on paras tie katolle

​Nuohoojan työ on ammatti, joka on perinteisesti kulkenut isältä pojalle. Vaikka alalle tullaan nykyään nuohoussukujen ulkopuoleltakin, kulkee oppi edelleen kokeneemmilta tekijöiltä uudemmille tulokkaille. Siitä pitää huolta oppisopimuskoulutus, joka on tyypillisin tie nuohoojaksi.

Hollolalaisessa nuohous- ja ilmanvaihtoalan yrityksessä Ore-yhtiöt Oy:ssä ja Nuohouspalvelu Nokivexissä on kokemusta niin oppisopimuskoulutuksesta kuin alan periytymisestäkin.

- Mielestäni oppisopimus on paras keino tulla alalle, toteaa yrittäjä Jana Orenius, joka on kouluttanut yritykseensä yli 10 työntekijää oppisopimuskoulutuksella.

Oppisopimuksen hyviä puolia ovat muun muassa ulkopuolelta saatu tuki ja seuranta sekä rahallinen apu. Nuohousala on koulutuksen kannalta siten erityinen, että alaa ei ole mahdollista opiskella ammatillisissa oppilaitoksissa, vaan opetusta ainoana Suomessa antaa Nuohousalan Keskusliitto yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kanssa. Oppisopimuksen käytännön järjestelyistä vastaavat alueelliset oppisopimuskoulutuksen järjestäjät.

Nuohoojapatsas ja nuohousalan ihmisiä Santa Maria Maggioren kansainvälisessä nuohoojatapahtumassa. 

Alan periytymiseen liittyen Jana kertoo tarinan omasta yrityksestään.

- Meille tuli kyselemään töitä henkilö, jonka isoisä oli ollut nuohoojana Hollolassa yli 15 vuotta aiemmin. Hän tuli kysymään, olisiko ollut tarvetta nuohoojalle, koska oli halukas oppimaan uuden ammatin. Sitten töihin tuli hänen kaverinsa ja myöhemmin vielä pikkuveljensäkin.

- Aika paljon tälle alalle tullaan tuttujen kautta. Mieluiten otamme henkilöitä, joita joku suosittelee.

Jana itse on tullut alalle nyt jo edesmenneen miehensä kautta. Ore-yhtiöiden toisena yrittäjänä taas toimii Janan oma poika Martin Orenius, joka on nuohoojan ammattitutkinnon lisäksi suorittanut myös nuohoojamestarin erikoisammattitutkinnon – oppisopimuksella, tietenkin.

”Ei voi odottaa, ettei sada, tuule tai ole liian kuuma…”

Ammattitaitoisista nuohoojista on Suomessa pulaa, mutta ihan kuka tahansa alalle ei sovi, vaikka harja ja vaijeri pysyisivätkin kädessä.

- Ei saa olla korkean paikan kammoa, tulee olla asiakaspalvelutaitoinen, luotettava ja tulla kaikkien kanssa toimeen, kunnioittaa asiakasta ja työnantajaa sekä olla valmis siihen, että työtä tehdään kaikilla keleillä, Jana luettelee nuohoojalta vaadittavia ominaisuuksia.

Kaikkein tärkeintä hänen mukaansa on se, että nuohooja oikeasti pitää työstään. Intohimo ammattia kohtaan auttaa, kun sataa räntää tai pakkasta on yli -30 astetta.

- Yksi parhaista asioista alassa on se, että nuohoojat tekevät pelastuslain mukaista ja tosi tärkeää työtä, joka ehkäisee tulipaloja ja lisää kiinteistöjen turvallisuutta, Jana toteaa.

Nuohoojan juhlapukuun kuuluu muun muassa hattu ja näyttäviä nappeja.
 

Nuohooja on kansainvälinen onnentuoja

Vaikka nuohoojan työ on pitkälti yksinäistä, tarjoaa ala mahdollisuuksia myös yhteenkuuluvuuteen. Jana suunnittelee, että Ore-yhtiöt voisi järjestää nuohoojille enemmänkin säännöllisiä tapaamisia, kuten yhteisiä virkistyspäiviä, sillä tarvetta työkavereiden tuelle selvästi on.

- Kesäjuhlassa ja pikkujouluissa kuulee aina uskomattomia tarinoita.

Jana on mukana myös Nuohousalan Keskusliiton toiminnassa.

- Olen osallistunut liiton järjestämään toimintaan ja tutustunut kasvotusten ihmisiin siellä. Nyt voin soittaa ystävänä, jutella helposti ja olla yhteydessä.

Yhteydenpito on kantanut konkreettista hedelmää, sillä Janan aloitteesta saatiin aikaiseksi pieni muutos erikoisammattitutkinnon ilmastopuolen vaatimuksiin, minkä jälkeen kriteerit täyttävien kohteiden etsintä helpottui.

Liiton kautta on avautunut lisäksi kansainvälinen nuohoojien yhteisö, jossa ammatista toden totta ollaan ylpeitä.

- Esimerkiksi Eestissä uskotaan, että nuohoojan juhlapuvun napin koskeminen tuo onnea. Nuohooja on siis onnentuoja, Jana kertoo.

Kerran vuodessa nuohoojat ympäri maailmaa kokoontuvat italialaiseen pikkukylään Santa Maria Maggioreen, missä järjestettävän tapahtuman kaukaisimmat vieraat olivat viime vuonna Japanista ja Yhdysvalloista. Tapahtuman aikana pienen kylän täyttää komea näky, kun nuohoojat marssivat vanhoilla kaduilla 30 000 katsojan edessä mustissa juhlapuvuissaan ja korkeissa hatuissaan.

Lisätietoja tietopuolisesta koulutuksesta ja tutkintotilaisuuksista

Nuohousalan Keskusliitto
Tredu, nuohoojakoulutus

Lisätietoja Salpauksen nuohousalan oppisopimuskoulutuksesta

koulutustarkastaja Rita Onkalo, puh. 050 526 5889
etunimi.sukunimi@salpaus.fi

Lue myös: Nuori priimus haluaa kehittää nuohousalaa

Teksti: Laura Uotila, Kuvat: Laura Uotila, Pekka Palander, Jana Orenius

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx