Mölkyn pelaaminen opettaa vuorovaikutusta hyvinvointiteknologian opiskelijoille - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Mölkyn pelaaminen opettaa vuorovaikutusta hyvinvointiteknologian opiskelijoille
Opiskelijatarina
Asentajaopiskelijat pelasivat mölkkyä palvelutalon asukkaiden kanssa.
25.5.2016 16:00

Mölkyn pelaaminen opettaa vuorovaikutusta hyvinvointiteknologian opiskelijoille

​Palvelutalo Onnelanpolun pihalla on meneillään kaksi mölkkypeliä, joita kumpaakin pelaa viitisen palvelutalon iäkästä asukasta. Pelaajat istuvat rauhallisesti tuoleissaan, joten mölkyn noutamisesta, keilojen nostamisesta ja pisteiden laskusta vastaa toistakymmentä Salpauksen opiskelijaa, kaikki nuoria miehiä.

- Opetellaan täällä vuorovaikutusta, kertoo Aleksi Saukko, yksi opiskelijoista. Aleksi aloitti viime syksynä hyvinvointiteknologia-asentajan opinnot, ja on vieraillut Onnelanpolulla toukokuussa ryhmänsä mukana kerran viikossa.

Hyvinvointiteknologia-asentajien koulutus on viime syksyn uutuus. Salpauksen lisäksi teknologiaa ja hoitoalaa yhdistävää alaa voi opiskella toisella asteella vain muutamassa muussa oppilaitoksessa.

Aleksi kertoo, että ensimmäisen vuoden opinnoissa on keskitytty elektroniikkaan ja tietotekniikkaan, viimeisessä jaksossa alkoivat myös ihmisen fysiologiaan, toimintakyvyn ylläpitoon ja hoitotyöhön liittyvät opinnot. Parasta opinnoissa on tähän mennessä ollut opiskeluporukan hyvä luokkahenki.

- Ollaan vähän niin kuin erikoisporukka, koska ei olla sähköalan eikä sote-alan opiskelijoita, vaikka opiskellaankin niitä asioita.


Valmistumiseen on vielä pari vuotta aikaa, mutta Aleksi uskoo, että paperit taskussa mahdollisuuksia on monia. Asennus- ja huoltotyöt voivat viedä esimerkiksi sairaaloiden, kuntien, urakoitsijoiden tai maahantuojien leipiin. Vaihtoehtoina ovat myös yrittäjyys ja lisäopinnot.

Älylattiakin täytyy asentaa ja huoltaa

Myös Onnelanpolulla tiedetään, että tarve hyvinvointiteknologian ammattilaisille on kova. Teknologiaa käytetään ja tarvitaan yhä enemmän sekä kodeissa että erilaisissa hoiva- ja palvelutaloissa sekä sairaaloissa. Ohjaaja Marja Hietanen uskoo, että alan osaajille on kysyntää.

- Vähän väliä täälläkin mietitään, että miten mikäkin toimii.

Hyvinvointiteknologian tavoitteena on ylläpitää ja lisätä ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä. Tarjolla on muun muassa erilaisia turva- ja hyvinvointirannekkeita, seurantajärjestelmiä ja ruoka-automaatteja.

Aleksiin vaikutuksen on tehnyt liikkeen rekisteröivä älylattia. Sen kautta hoitaja tai läheinen voi saada hälytyksen, jos asukas on vaikka kaatunut tai viipyy poikkeuksellisen pitkään vessassa.


Erityisesti hyvinvointiteknologia tukee iäkkäiden hyvinvointia, ja siksi opiskelijat ovat juuri Onnelanpolulla tutustumassa vanhuksiin ja palvelutalon arkeen. Mölkkyotteluiden lisäksi opiskelijat ovat ulkoiluttaneet vanhuksia ja pelanneet bocciaa, petankin tapaista pallopeliä.

- Asukkaat kertovat aina, että kivaa oli, kun pääsevät takaisin sisälle. Joskus opiskelijoiden käyntejä muistellaan myöhemminkin, ainakin ne muistelevat, jotka muistavat, Marja kertoo.

Asiat opitaan oikeissa ympäristöissä

Uusi ala on tuonut kiinnostavia haasteita myös kuntoutuksen opettaja Hannele Suutarille, joka aiemmin on opettanut pääasiassa lähihoitajaopiskelijoita. Hyvinvointiteknologian opiskelijat itse kertovat ”tuoneensa elämää” Vipusenkadun F-rakennukseen muun muassa pyörätuolijunan muodossa, ja opettaja nyökyttelee vieressä.

Hyvinvointia on ryhmän kanssa lähestytty käytännöllisestä näkökulmasta: esteettömyyttä on mietitty kaupungilla kulkien ja teknologiaan on tutustuttu siellä, missä sitä käytetään. Vierailuja on ollut paljon, sillä vanhusten maailma on monelle opiskelijalle aika vieras.

- On ollut kiinnostavaa tutustua näiden nuorten miesten maailmaan, jossa tietokoneet ja pelaaminen ovat tärkeitä, Hannele summaa.

Juuri siinä piilee myös tulevien hyvinvointiteknologia-asentajien vahvuus: kiinnostus teknologiaa kohtaan yhdistyy hyvinvoinnin edistämiseen.

Lisätietoja

kuntoutuksen opettaja Hannele Suutari, puh. 044 708 0384, hannele.suutari[a]salpaus.fi

teksti ja kuvat: Laura Uotila

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx