Liiketalouden opiskelijoiden Kiltakunta tuo iloa ja tekee hyvää - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Liiketalouden opiskelijoiden Kiltakunta tuo iloa ja tekee hyvää
Opiskelijatarina
Opettaja Maria Friman ja opinto-ohjaaja Päivi Mäkitalo iloitsevat opiskelijoiden aktiivisuudesta. Mukana Kauppaoppilaitoksen Kiltakunnan puheenjohtaja Melina Mäkelä.
9.3.2016 9:50

Liiketalouden opiskelijoiden Kiltakunta tuo iloa ja tekee hyvää

​Salpauksen liiketalouden opiskelijoiden oppilaskunta eli Kauppaoppilaitoksen Kiltakunta ry haluaa lisätä opiskelijoiden yhteisöllisyyttä, osallistumista ja hyvää mieltä. Viime syksynä hyvää mieltä ja hyviä tekoja levitettiin muun muassa uusien opiskelijoiden Halloween-henkisessä ryhmäytyksessä, vaate- ja lelukeräyksessä turvapaikanhakijoille sekä Nenäiltamissa, jotka kruunasivat aktiiviset Nenäpäivä-viikot.

- Halutaan saada koko koulun yhteen, nähdä lisää nauravia naamoja ja saada näkyvyyttä, kertoo Kiltakunnan puheenjohtaja ja toisen vuoden opiskelija Melina Mäkelä porukan tavoitteista.
Melina itse lähti mukaan Kiltakuntaan tutortoiminnan kautta.

- Ensin lähdin tutoriksi ja osallistuin SAKU ry:n opiskelijaparlamenttiin, sitten Päivi ja Maria kysy mukaan. Kiltakunta vaikutti kivalta.


Nyt Kiltakunnan palavereihin, tempauksiin ja säkkituoleille houkuttelevat yhdessä tekeminen ja mahdollisuus vaikuttaa. Oppilaskunnassa toimiminen on tuonut myös uusia ystäviä ja kokemuksia.

- Olen oppinut heittäytymistä, järjestelmällisyyttä ja ryhmässä toimimista. Olen myös tutustunut henkilökuntaan, Melina kertoo.
Melinan lisäksi Kiltakunnan ydinjoukkoon kuuluu kymmenkunta toistakymmentä opiskelijaa. Kaikkiaan liiketalouden perustutkinnon opiskelijoita Salpauksessa on noin 400.

Päivi ja Maria ovat opinto-ohjaaja Päivi Mäkitalo ja opettaja Maria Friman. Heille Kiltakunta tarjoaa keinon olla lähempänä opiskelijoita ja tukea opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

- Olen tykännyt ihan hirveästi. Opiskelijoiden kanssa on kiva tehdä toisille kivaa, Maria kertoo.

”Mikään ei ole mahdotonta”

Oppilaskunnan nimi, Kauppaoppilaitoksen Kiltakunta ry, heijastelee toiminnan pitkää historiaa. Kymmeniä vuosia vanha Kiltakunta on läpikäynyt välillä hiljaisempia vuosia, mutta nyt mennään taas lujaa.

Vauhti käy selväksi, kun Melina, Päivi ja Maria alkavat listata tempauksia ja tapahtumia, joita Kiltakunta on parin viime vuoden aikana järjestänyt: uusien opiskelijoiden perehdyttäminen, Halloween, aamunavauksia, Nenäpäivä, myyjäisiä, kesätyöinfo, hyvän mielen viikko, ystävänpäivä, pääsiäinen, vappu, urheilupäivä, kurssijulkaisu, vierailijoita…

- Ideoita kyllä riittää, he kertovat ja kirjaavat samalla haastattelun aikana heiteltyjä ajatuksia muistiin.


Kiltakunnan palaverit järjestetään yleensä koulupäivien aikana, mutta toimintaan uppoaa myös vapaa-aikaa. Esimerkiksi viime keväänä opiskelijat halusivat järjestää pääsiäisviikolle jotain kivaa toimintaa.

- Opo sanoi, ettei ehdi, joten tehtiin sitten itse, Melina kertoo.
Opiskelijat piilottivat Ståhlberginkatu 4:n tiloihin lappuja, joissa kysyttiin esimerkiksi, millainen olisi unelmien koulupäivä ja miten toimintaa voisi kehittää. Lapun löytänyt, täyttänyt ja palauttanut opiskelija palkittiin suklaamunalla.

Yksi parhaiten mieleen jääneistä tempauksista oli, kun Kiltakunta sai huhtikuussa 2015 Duudsonit puhumaan Salpaukseen unelmien saavuttamisesta ja koulukiusaamisesta. Vierailun eteen oli alettu tehdä töitä jo vuosi ennakkoon.

- Sali oli täynnä ja kaikki kuuntelivat hiljaa. Olin todella yllättynyt positiivisessa mielessä, muistelee opinto-ohjaaja Päivi.

Parhaillaan kiltakuntalaiset suunnittelevat toukokuulle urheilullista toimintapäivää. Sen lisäksi luvassa saattaa olla pääsiäis- ja vappukivaa.

Seuraa Kiltakuntaa Instagramissa @kiltakunta_liiketalous.

Lisätietoa Kiltakunnasta

opinto-ohjaaja Päivi Mäkitalo, p. 050 403 6868, paivi.makitalo(a)salpaus.fi
opettaja Maria Friman, p. 044 708 1426, maria.friman(a)salpaus.fi

teksti: Laura Uotila, kuvat: Laura Uotila, Kauppaoppilaitoksen Kiltakunta ry

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx