Kissanpäivien tunnelmia 18.-19.1.2013 - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Kissanpäivien tunnelmia 18.-19.1.2013
Uutinen
5.3.2013 14:45

Kissanpäivien tunnelmia 18.-19.1.2013

Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan toimipisteen jokatalviseksi perinteeksi ovat muodostuneet Kissanpäivät, avoimien ovien yleisötapahtuma. Tänäkin vuonna Kissanpäivät keräsi yli tuhat kävijää nauttimaan talvipäivästä maaseudulla ja Asikkalan eri koulutusalojen tarjoamasta monipuolisesta ohjelmasta.

Tapahtuman ensimmäisenä päivänä, perjantaina, saatiin nauttia lähes 30 asteen pakkasista. Väkeä oli silti uskaltautunut paikalle mukavasti. Navetan maitobaari ja vasikat sekä pieneläinhoitolan pörröiset sekä vähemmän pörröiset otukset keräsivät taas uusia ihailijoita. Myöskään päärakennuksen työpajoja ja esityksiä eivät pakkaset haitanneet.

Lauantai oli jälleen päivistä vilkkaampi. Sään alkaessa lauhtua aamun kipakoista lukemista ihmisetkin lähtivät liikkeelle, ja Kissanpäivien eri pisteissä oli vilskettä. Tapahtuma on myös luonto-ohjaajien harjoitusyritykselle hyvä mahdollisuus harjoitella suurten asiakasmäärien palvelemista. Yhteiseen hiileen puhaltamisen (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti) ja oman tontin hoitamisen merkitys tulevat jokaiselle selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun letun ostajien jono kiemurtelee kohti päärakennusta ja lettutaikina tirisee jokaisen pannussa. Ken siitä urakasta selviytyy hymyillen, on sisäistänyt asiakaspalvelun kohtuullisen hyvin.

Lauantaiaamun ensimmäinen ratsastusnäytös jouduttiin pakkasen takia perumaan. Toinen näytös pystyttiin pakkasen lauhtuessa pitämään ja hevostenhoitajaopiskelijat pääsivät näyttämään taitojaan eri ratsastuslajeissa. Suosittu vetonaula Kissanpäivillä on ollut eläintenhoitajien järjestämä Koirien Match Show, joka vuosittain on tuonut näytille noin 80 koiraa.   

Sään lauhtuessa lauantaipäivän vietto Asikkalassa sujui mukavasti ja ruuhkaisimmastakin keskipäivästä selvittiin, kun maatalousopiskelijat ohjasivat totuttuun tapaan liikennettä ja pysäköintiä. Parkkipaikalta suunnistettiin usein ensin eläinhoitolaan tai navettaan. Välissä nautittiin lähiruokalounas Kaisla-kuppilassa ja tehtiin kierros liikuntasalin myyntipisteissä ja matka jatkui päärakennuksesta eteenpäin seuraavaan kohteeseen. Erityisesti lapsiperheet viettivät aikaa myös luokissa olleissa työpajoissa ja moni lähti kotiin mukanaan itse tehty nahkainen rannekoru ranteessaan ja ympäristöhoitajien kierrätyspajan tuunattu pikkuroskis taskussaan.

Kalatalouden opiskeluun pääsi Kissanpäivillä tutustumaan myös Mummola -rakennuksen sisätiloissa, jossa kalatalouden opiskelijat huolsivat erilaisia kalastusvälineitä. Kouluttaja Juha Happonen ohjasi työskentelyä ja kertoili samalla myös alan aikuiskoulutusmahdollisuuksista. Moni kävijä lähtikin salista koulutusesite kädessään. Ja moni jatkoi matkaansa kalanjalostustiloihin palaten opiskelijoiden valmistamia kalatuotteita sisältävä Salpauksen muovikassi heiluen.

Kissanpäivät sujuivat nimensä mukaisesti mukavissa tunnelmissa ja kiireinen lauantaipäiväkin kääntyi iltaa kohti. Match Show saatiin päätökseen ja voittajat palkittiin. Kahvilat suljettiin, kyltit vietiin varastoon ja pulpettimyyntipöydät kannettiin luokkiin. Kuten eräs opiskelija lauantai-iltapäivällä väsyneenä huokasi ”onneksi nämä Kissanpäivät ovat vain kerran vuodessa”. Taas ensi vuonna tammikuussa voimme tavata Kissanpäivillä Asikkalassa.


Päijät-Häme lehden artikkeli Kissanpäivistä

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx