Draamasta oppia ohjaamiseen - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Draamasta oppia ohjaamiseen
Uutinen
19.10.2015 13:05

Draamasta oppia ohjaamiseen

​Lahden nuorisopalveluiden draamapaja ja KohtaAmo toteuttivat Koulutuskeskus Salpauksessa näytelmän, joka antoi eväitä nuorten ohjaamiseen. Kolmessa näytöksessä ohjaustaitojaan hioivat kymmenet Salpauksen opettajat ja ohjaajat. 

Törmäyskurssilla-niminen esitys toteutettiin Forum-teatterimenetelmällä, jonka mukaisesti pääosan esittäjä tekee näytelmän aikana valintoja ja lopulta tilanne ajautuu sekasortoon.

- Forum-teatteri on erinomainen keino käsitellä niin yhteiskunnallisia kuin yksilöllisiäkin teemoja, joissa ihmisillä on aina subjektiivinen vaikutusmahdollisuus, kertovat draamapajan työvalmentajat Auli Wallenius ja Lauri Keskiväli.

KohtaAmo-hankkeen tilaama näytelmä sijoittui nuorten työpajalle. Pääosassa oli sisustuspajan työvalmentaja Raisa.

- Esitys soljui mielenkiintoisesti eteenpäin, nuorten näyttelijöiden roolit olivat aitoja ja kuvasivat hyvin realistisesti kohtaamisen tuttua maailmaa. Kohtaukset olivat tietenkin karrikoituja ja vähän provosoidaankin, mutta hyvin todentuntuisissa hetkissä liikuttiin. Näytelmä kosketti ja laittoi miettimään omaa ohjaajuutta, kertoo KohtaAmon Susanna Salmi.

Näytelmän jälkeen esitystä ja sen tapahtumia käytiin yleisön kanssa läpi. Mitä ajatuksia esitys herätti? Oliko se todentuntuinen? Mistä esitys kertoi? Voisiko jossain kohtaa toimia toisin?

Päähenkilön valintoja mietittiin eri näkökulmista, toteutettiin kohtauksia uudelleen ja mietittiin, voisiko toisilla valinnoilla saada aikaan paremman lopputuloksen. Yleisö pääsi mukaan lavalle toteuttamaan kohtauksia, haastattelemaan esityksen henkilöitä ja antamaan heille elämänohjeita.

- Salpauksen henkilökunnasta ja Päijät-Hämeen ohjausverkostosta koostuva yleisö keskusteli erittäin mielellään ja osallistui aktiivisesti eri teemojen käsittelyyn. Kohtaamiseen ja ohjaamiseen liittyviä aiheita mietittiin monesta näkökulmasta, Susanna kertoo.

Ajatuksia heräsi muun muassa aidosta kohtaamisesta, työyhteisön toiminnasta, esimiestyöstä, ryhmäyttämisen merkityksestä, kiireestä ja kuuntelusta sekä välittämisestä. Asiat olivat yleisölle työn kautta tuttuja, mutta käsittelytapa oli uusi.


KohtaAmon kanssa ohjaukseen liittyviä teemoja pohtinut Elämänjälki Ay:n lastensuojelualan yrittäjä ja työyhteisövalmentaja Jarkko Saari kuvaa näytelmää näin.

- Esitys ei ole pelkästään kontekstiin sidottu, eli ei ole asiaa, mitä ei voisi viedä eteenpäin tällä menetelmällä. Kohtaaminen on erittäin mielenkiintoinen ja monisyinen teema, ja omaan vuorovaikutukseen olisi tärkeää keskittyä työyhteisöissä ja ihmisten kanssa toimiessa.

Draamasta vaikuttavuutta

Ennen kuin Salpauksen henkilökunta pääsi käsittelemään ohjausta draaman keinoin, olivat draamapajan nuoret ja työvalmentajat työskennelleet teeman äärellä muutamia viikkoja. Nuoret ja valmentajat pohtivat kohtaamista sekä hyvää ja vähemmän onnistunutta ohjaamista, ja rakensivat näytelmän, joka herättää ajatuksia.

Salpaukselle on valmentajien mielestä aina mukava toteuttaa projekteja.

- Tämä on jo viides yhteistyöprojekti, ja nyt on ollut mielenkiintoista päästä tekemään näytelmää nimenomaan ohjausverkostolle ja henkilökunnalle. Nuorten ohjaus on tietenkin meille työvalmentajille läheinen aihe. On voinut miettiä myös omia kokemuksia, ja aihe on erittäin ajankohtainen, valmentajat Auli ja Lauri toteavat.

KohtaAmon Susanna uskoo, että draaman keinoja voisi käyttää rohkeammin.

- KohtaAmon projektitiimi oli esityksestä liekeissä. Moniin tilaisuuksiin saisi elävyyttä ja vaikuttavuutta nimenomaan draaman keinoin toteutettuna.

Tutustu KohtaAmoon ja sen ohjaajiin

Lue lisää nuorisopalveluiden draamapajasta

Teksti: Susanna Salmi ja Laura Uotila, kuvat: Susanna Salmi

http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx