Bensanmyynti vaihtui ravintolan pyörittämiseen - Koulutuskeskus Salpaus
Salpaus > Ajankohtaista > Bensanmyynti vaihtui ravintolan pyörittämiseen
Työelämätarina
Antti Puhakka
 
29.11.2011 10:40

Bensanmyynti vaihtui ravintolan pyörittämiseen

Yrittäjä Antti Puhakka ei lannistunut, vaikka hänen luotsaamansa Möysän Esso joutui luopumaan bensanmyynnistä ympäristösyistä.
 
– Ehdin olla bensakauppiaana 15 vuotta, ja sinä aikana Lahdesta lopetettiin 15 huoltoasemaa, koska tämä on pohjavesialuetta.
 
Möysän Esso muuttui kahvilaksi ja on edelleen laajentumassa ravintolaksi. Kun liiketoiminta muuttuu, myös henkilökunnan taitoja pitää päivittää.
 
– Saimme Salpauksessa hyvän perusannoksen ravintola-alan opinnoista. Opiskelimme myös englannin kieltä, ja henkilökuntamme innostui siitä kovasti. Lisäksi sain itse sparrausta liikeideassa ja markkinoinnissa.
 
Tiiviin koulutuspaketin sisältö ja rahoitus ideoitiin Salpauksessa. Puhakka yllättyi siitä, miten edullista ja helppoa henkilöstön kouluttaminen oli.
 
– Saimme TE-toimistosta tukea, koska kyseessä oli työntekijän toimenkuvan muuttuminen niin radikaalista. Sinnekin kaikki paperit hoidettiin Salpauksen kautta.
 
– Räätälöity koulutus on tosi hyvä idea, koska ei yrittäjillä ole välttämättä käsitystä, miten koulutuskuviot toimivat. Tällaisia lyhyitä ja ytimekkäitä koulutuksia yritykset voisivat tehdä vaikka miten paljon enemmän.
 
Möysässä työskentelee kymmenen vakituisen lisäksi osa-aikaisia työntekijöitä. Koulutuksiin osallistuivat kaikki.
 

Asiakaspalvelussa ratkaisee asenne

Möysän työntekijöillä on vaihteleva koulutustaso. Puhakan mielestä tärkeintä on aito halu tehdä töitä ja palvella asiakkaita.
 
– Totinen lantunkitkijä ei sovi porukkaamme, eivätkä asiakkaat siitä tykkää. Olemme etsineet hyviä tyyppejä ja kouluttaneet ja ohjanneet heitä itse. Asiakaspalvelu on sellainen työ, että jollakulla on siihen taipumus sisäsyntyisesti ja jollakulla toisella ei.
 
Möysän ravintola sijaitsee hyvällä paikalla: vilkkaasti liikennöidyssä risteyksessä lähellä Lahden keskustaa. Hyvä liikepaikka ei kuitenkaan pelkästään selitä sitä, että yritys on menestynyt suurista muutoksista huolimatta.
 
– Jos meillä tehtäisiin töitä naama nurinpäin, tämä ei olisi vilkas paikka. Meillä on ansaittua ammattiylpeyttä siihen, että palvelemme asiakkaita hyvin ja meillä käy paljon porukkaa.

Teksti Silja Häikiö, kuva Sanna Henttonen
 
http://www.facebook.com/salpaus
http://www.twitter.com/salpaustweet
http://instagram.com/koulutuskeskussalpaus#
https://www.snapchat.com/add/salpaussnap
http://www.flickr.com/photos/koulutuskeskussalpaus
LinkedIn
http://www.youtube.com/user/KoulutuskeskSalpaus
http://www.salpaus.fi/Sivut/rss.aspx